Nyt esittelyssä Moona ja Hanna. Mutta mitä muuta haluat
tietää tanssimaajoukkueesta, sen jäsenistä tai harjoittelusta? Kysy mitä vain,
urheilijat ja valmentajat vastaavat. Kysymyksiin vastataan blogissa.
Nimi: Moona
Takanen
Ikä: 21 vuotta
Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin
14-vuotiaana Funky Teamin juniorijoukkueessa. Funky Dance Teamissa olen
tanssinut syksystä 2008 asti eli kohta tulee 8 vuotta lajin parissa täyteen.
Miksi cheertanssi?
Cheertanssissa minua
kiehtoo lajin monipuolisuus ja vauhdikkuus. Lisäksi mahdollisuus kehittyä koko
ajan ja esiintyminen kisoissa on huippua.
Eniten pidän erilaisten piruettisarjojen ja tanssihyppyjen
harjoittelusta sekä ohjelman tekemisestä.
Paras hetkesi lajin
parissa:
SM-kulta 2012
Miltä maajoukkueessa
treenaaminen on tuntunut?
Fiilikset jo heti
ensimmäiseltä leiriltä olivat mahtavat. Leirillä tehtiin paljon
tekniikkaharjoitusta ja valmentajilta sekä muilta tanssijoilta sai paljon hyviä
vinkkejä harjoitteluun. Joukkueen
yhteishenki tuntui myös jo heti ensimmäisellä leirillä hyvältä. Maajoukkueen
vahvuus on ehdottomasti tanssijoiden vahva tekninen osaaminen sekä korkea
treenimotivaatio.
Omat tavoitteesi
maajoukkueessa:
Tavoitteeni on
kehittyä tanssijana ja päästä näyttämään vahva suoritus joukkueen kanssa
MM-kentälle.
Terveiset
suomalaisille cheerleadereille:
Treenatkaa ahkerasti
ja muistakaa pitää hauskaa!
Ikä: 29 vuotta
Cheertanssitausta:
Aloitin lajin
24-vuotiaana lopetettuani Kilpa-Aerobicin. Olen siis tanssinut kohta 6 vuotta
Dream Team Dancerseissä.
Miksi cheertanssi?
Lajin monipuolisuus,
haastavuus ja visuaalisuus muodostaa upean kokonaisuuden. Cheertanssissa
yhdistyy monta asiaa mistä urheilijana pidän; tiimityö, tanssi, fyysiset
haasteet ja esiintyminen. Pidän kaikista lajiin liittyvästä
tekniikkaharjoittelusta, mutta hienointa on viimeistellä valmista
kilpailuohjelmaa.
Paras hetkesi lajin
parissa:
Jokainen kisareissu on
ollut omalla tavallaan ikimuistoinen. Parhaat hetket on koettu kisalavalla!
Miltä maajoukkueessa
treenaaminen on tuntunut?
On ollut ilo päästä
osaksi tanssimaajoukkuetta. Joukkueesta löytyy lahjakkaita ja monipuolisia
tanssijoita ja uskon, että valmentajakaksikko (ja huippukoreografi) saa
jalostettua joukkueesta huikean ja näyttävän kokonaisuuden MM-kilpailuihin.
Omat tavoitteesi
maajoukkueessa:
Tavoitteena on
kehittyä itse tanssijana ja saada itsestäni kaikki osaaminen esille.
Terveiset
suomalaisille cheerleadereille:
Treeni-iloa ja intoa
kaikille suomen cheerleadereille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti