Maajoukkuevalmentajat

Saara Salonen
Saara Salonen valittiin jo toistamiseen tanssimaajoukkueen valmentajaksi. Viime vuonna hän luotsasi joukkuetta päävalmentajan roolissa, josta saavutuksena MM-pronssi. Lisäksi hän on vuosina 2013 ja 2014 kuulunut liiton tanssimaajoukkueeseen urheilijana. Salonen on myös harrastanut ja valmentanut cheertanssia Dream Team Dancersissa yhteensä seitsemän vuoden ajan. Siviiliammatiltaan Salonen on fysioterapeutti.

"Olen todella innoissani lähtemässä projektiin mukaan nyt toista kertaa valmentajana! Ensimmäinen vuosi opetti paljon ja nyt lähdetään metsästämään Nanan ja suomen parhaiden tanssijoiden kanssa ehdottomasti vieläkin kirkkaampaa mitalia! Eli nyt kaikki tanssijat rohkeasti pyrkimään mukaan kohti yhteistä unelmaa! Tästä tulee varmasti taas ikimuistoista!"




Nana Tanttu
Nana Tanttu on kuulunut liiton tanssimaajoukkueeseen urheilijana aivan alusta asti, saavuttaen jo kaksi MM-pronssia, viimeisimmässä 2015 kapteenin roolissa. Nana on myös toiminut seuratasolla sekä tanssijana että valmentajana Funky Dance Teamissa vuosina 2011-2015. Tantulla on myös pitkä kokemus urheilijana ja valmentajana joukkuevoimistelun puolelta. Tanttu on vuoden sisään valmistuva liiketalouden tradenomi.

"Aivan mahtavaa olla jälleen mukana projektissa - tällä kertaa valmentajan roolissa! Jos olet kiinnostunut tanssimaajoukkue-projektista, lähetä hakemus ja tule mukaan karsintatilaisuuteen Tampereelle. Tänä vuonna lähdetään kirkastamaan edellisten vuosien mitaleja, joten nyt jos koskaan kannattaa olla mukana toteuttamassa unelmia ja tanssimassa huippuseurassa MM-lavalla!"