Ikä: 23
Cheertanssitausta:
Aloitin HAC Elegants
-joukkueessa noin 5 vuotta sitten
Miksi cheertanssi?
Cheertanssissa kiehtoo
se, että siinä voi aina voi olla parempi (suoriutua paremmin ja oppia
vaikeampia juttuja) sekä yksilönä että joukkueenakin. Tykkään myös cheertanssin
näyttävyydestä, haastavuudesta ja monipuolisuudesta: tarvitsemme niin
räjähtävää voimaa, staattista hallintaa, maksimikestävyyskuntoa, kuin
liikkuvuuttakin. Lajitekniikoista tykkään eniten treenata hyppyjä yhdessä
joukkueen kanssa.
Paras hetkesi lajin
parissa:
Kisalavalle astuminen
on aina paras hetki. Lisäksi kaikki ne hetket, kun huomaa, että kova työ
tuottaa tulosta. Parasta on myös ne ihanat ihmiset, joihin olen lajin kautta
tutustunut, yhdessä tekeminen ja nauraminen.
Miltä maajoukkueessa
treenaaminen on tuntunut?
Maajoukkueessa on
äärimmäisen taitavia ja lahjakkaita tanssijoita, joilta voin oppia paljon. Koko
joukkue on todella sitoutunut ja motivoitunut. Kaikessa tekemisessä tavoitteet
ovat siis korkealla.
Omat tavoitteesi
maajoukkueessa:
Kehittyä kovassa
seurassa tanssijana ja oppia uusia taitoja. Astua itsevarmana MM-kisalavalle ja
ylpeänä sieltä pois.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille:
Every champion was once a contender that
refused to give up.
Ikä: 20
Cheertanssitausta:
Aloitin 11-vuotiaana
HAC:ssa vuonna 2004.
Miksi cheertanssi?
Cheertanssi on
voimakas laji, joka vaatii monipuolista osaamista ja luottoa joukkueeseen. Laji
menee eteenpäin huimaa vauhtia joka vuosi ja kehittymismahdollisuudet ovat
rajattomat ja tanssitekniikan kirjo laaja. Pidänkin eniten itseni haastamisesta
erilaisissa piruettiyhdistelmissä.
Paras hetkesi lajin
parissa:
Valmennettavieni
ensimmäinen SM-hopea.
Miltä maajoukkueessa
treenaaminen on tuntunut?
Viime vuosi
maajoukkueessa kehitti minua tanssijana enemmän kuin osasin odottaa.
Monitaitoinen maajoukkue oli loistava oppimisympäristö, ja koenkin että opin
muilta tanssijoilta eniten. Tietysti kaksiminuuttinen MM-lavalla on yksi
parhaita lajin parissa kokemiani hetkiä.
Tänä vuonna joukkue on
mielestäni entistä taitavampi ja motivoituneempi. Koreografia alkoi jo
muodostua kokonaisuudeksi viime leirilllä ja uskon että saamme hiottua ohjelman
huhtikuun loppuun mennessä täydelliseksi!
Omat tavoitteesi
maajoukkueessa:
Tavoitteeni on
kehittyä monipuolisemmaksi tanssijaksi ja yltää kevään aikana yhä parempiin
teknisiin suorituksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti