Tanssimaajoukkueen matkaa kohti huhtikuun MM-kilpailuja jatkettiin ystävänpäiväviikonloppuna Helsingissä. Omatoimiharjoittelujakso on tuottanut tulosta ja kokonaisuus alkaa hioutua yhteen. Helmikuun leirillä tanssimaajoukkueen urheilijat pääsivät myös kokeilemaan kisa-asuja. Tässä kirjoituksessa Milan ajatuksia Helsingin ystävänpäiväleiriltä.
Tammikuun ohjelmaleirin sekä hiontaleirin jälkeen tanssimaajoukkue vietti intensiiviset neljä viikkoa kotisaleilla uutta koreografiaa treenaten. Edellisiltä leireiltä opeteltavaksi jäi kokonainen koreografia kaikkine uusine liikkeineen, joten hommaa riitti! Neljän viikon aikana toteutettiin kevään ensimmäinen videotehtävä, johon kuului ohjelmapätkien kuvaamista sekä palautteen antamista kaverille. Kaikkien videoiden perusteella oli selvää, että joukkueen jäsenet ovat treenanneet kovaa ja kehitystä on tapahtunut omatoimiharjoittelussa.
Helmikuisen ystävänpäiväleirin painopisteenä oli tietenkin koreografian työstämistä yhdessä – eli paljon pätkiä ja ohjelmatoistoja musiikilla sekä kuvioiden, nostojen ja muiden temppujen harjoittelemista. Perjantaina ja lauantaina käytiin ohjelman tekniikkaa tarkasti läpi, jossa käytimme apuna padeja. Toistoja tehtiin musiikilla lyhyissä ja vähän pidemmissä pätkissä, jotka aina kuvattiin.
Kierroksen jälkeen katsoimme suorituksia hidastukselta ja taas mentiin uudestaan tekemään sama pätkä korjaukset mielessä. Videointia käytettiin leirillä muutenkin paljon hyödyksi, sillä hidastuksella näkee pienimmätkin eriaikaisuudet ja käsien asentojen erot ja jokainen sai taas lisää mietittävää omaan treenaamiseen ;).
Lauantaina päästiin myös todellisen aivotreenin pariin, kun rakensimme liikuntasaliin millilleen kisa-alueen kokoisen kentän, jolla käytiin tarkasti kaikki kuviot ja liikkumiset läpi. Tämä onkin sellaista treeniä, jota on huomattavasti vaikeampaa tehdä yksin omalla salilla, kun tila ei mahda aina riittää ja iso osa joukkueesta puuttuu ympäriltä. Tarkat kuviot on kuitenkin yksi todella tärkeä osa kokonaisuutta, joten oli äärimmäisen tärkeää ja opettavaista käydä nekin tarkasti läpi. Nyt jokainen pääsee omassakin treenissä miettimään viivojen, pisteiden ja pilkkujen paikkoja, jotta kuviot napsahtavat tarkasti ;).

Kuvio- ja tekniikkatreenin lisäksi tehtiin tietysti ihan vaan ohjelmapätkiä musiikilla. Tehtiin niin käsikokonaista, markkeerausta kuin puolikkaitakin. Sunnuntaina harjoiteltiin myös nostoja ja pariliikkeitä sekä annettiin palautetta parille. Treenin lisäksi ehdittiin kokeilla pukuja (JEE!!), suunnitella tämän joukkueen omia kisa-snapbackeja ja käydä läpi kisamatkan alustavaa ohjelmaa.
Rankan lauantain jälkeen pistäydyttiin Chicosissa syömässä, jossa kerättiin ideoita Team Finlandin huudolle. Itsevarmat Suomi-tytöt pääsivätkin tässä jo hyvin Orlandon tunnelmiin!
Viikonlopun mittaan huomasi selvästi, kuinka oma tekeminen kehittyi ja kokonaisuus alkoi jo hioutua hyvin yhteen. Lisäksi monet korjaukset ja tarkennukset, joita tekniikkapätkissä käytiin läpi, onnistuivat jo hyvin pidemmissäkin pätkissä.
Tästä onkin hyvä jatkaa seuraavat viisi viikkoa kotisalilla kisakuntoa kohottaen ja seuraavat kotitehtävät mielessä pitäen! Ensi leirille saapuu myös koreografimme Toya, ja haluamme tietysti näyttää hänelle parasta osaamistamme! :)
-Mila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti