keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Tanssimaajoukkueen ensimmäinen leiri 9.-11.10. Vierumäellä

Kauden 2016 tanssimaajoukkueprojekti pääsi kunnolla vauhtiin perjantaina 9.10., kun uusi maajoukkue aloitti ensimmäisen yhteisen leirinsä Vierumäellä. Meitä on mukana ennätykselliset 19 tanssijaa eri puolilta Suomea (Helsingistä, Tampereelta, Turusta, Jyväskylästä ja Oulusta). Osa tanssijoista tunsi toisensa jo entuudestaan seurajoukkueen tai edellisvuosien maajoukkueprojektien kautta. Osalle taas lähes kaikki olivat uusia tuttavuuksia. Esittelyiden sekä maajoukkueprojekti- ja leiriasioiden läpikäymisen jälkeen pääsimme vielä harjoittelemaan kunnolla piruetteja ensimmäisenä leiri-iltana. Tunnelma oli innostunut ja osittain jännittynytkin.

Leirin harjoitusten pääpainona olivat tanssitekniikat. Yhtenä leirin päätavoitteena oli joukkueen osaamisen kartoittaminen eri tekniikka-alueilla, minkä pohjalta lähdetään suunnittelemaan tulevaa kilpailuohjelmaa. Tekniikkaharjoitusten lisäksi leiriimme mahtui tanssinostojen ja pariliikkeiden kokeilua, lihashuoltoa ja pom-tanssipätkän opettelua. Sunnuntain viimeisen treenin kruunasikin pom-pätkän esittäminen, missä päästiin kunnolla itse asiaan: tanssimaan, irrottelemaan, fiilistelemään ja ilmeilemään ;).



Tärkeä osa leiriä oli toisiin tutustuminen ja joukkueen muodostuminen. Urheiluopistolla järjestetyt leirit ovat tämän kannalta hyviä, kun harjoitusten lisäksi myös majoitumme ja käymme syömässä yhdessä. Lisäksi tauoilla ja treenien aluksia teimme erilaisia tutustumisleikkejä. Perustietojen lisäksi joukkuekavereista selvisikin hauskoja ominaisuuksia. Pääsimme myös ideoimaan yhdessä tanssimaajoukkueelle uutta kilpailupukua.



Jokainen pääsi kertomaan syynsä, miksi hakeutui mukaan tanssimaajoukkueeseen. Syitä löytyikin laidasta laitaan. Monella tärkeimpänä nousi esiin oma kehittyminen tanssijana sekä se, että on upeaa päästä edustamaan Suomea ja kokemaan MM-kilpailujen tunnelma. Esille tuli myös se, että Suomen cheertanssi kehittyy maajoukkueprojektien myötä. Tälle vuodelle onkin todella hyvät lähtökohdat, kun kokemusta on usealta edelliseltä vuodelta niin liiton, valmentajien, koreografin ja osan tanssijoista kohdalla. Meidän tuli keksiä myös vähemmän olennaisia syitä, ja näitä olivat muun muassa Orlandon lämpöön, outletteihin ja huvipuistoihin pääseminen kilpailureissun myötä ;).



Meidän lisäksi Vierumäellä leireili samaan aikaan naisten cheermaajoukkue, joka oli nyt ensimmäistä kertaa SCL:n kokoama ja johtama tanssimaajoukkueen tapaan. Meille oli järjestetty yhteinen luento, jossa käsiteltiin palautumista ja vammojen ennaltaehkäisyä. Aihe on todella tärkeä monille maajoukkueurheilijoista, sillä suurin osa harjoittelee lisäksi seurajoukkueessa ja harjoittelutahti on kova. Lisäksi molemmilla maajoukkueilla oli valokuvaukset, joissa otettiin yhteis-, joukkue-, yksilö- ja ohjelmakuvia. On hienoa, että pääsemme kokoamaan vahvaa ja isoa Suomen edustusta MM-kilpailuja varten jo näin etukäteen Suomessa.



Sunnuntai-iltapäivällä tunnelma oli leirin päätteeksi totta kai väsynyt tehokkaasta treenaamisesta. Sovimme harjoiteltavista tekniikoista ja saimme kotitehtäväksi kuvata muutamia tekniikoita videolle. Meillä on kasassa todella taitava joukkue. Tämä ruokkii jokaisen kehitystä, sillä se kun näkee jonkun tekevän jonkin tekniikan upeasti, halu kasvaa opetella itse sama yhtä hienosti. Tutustuimme toisiimme jo hyvin leirin aikana, ja fiilis oli leirin päätteeksi rento, vapautunut ja kannustava.

Innolla joulukuun koreografialeiriä odottaen,

Tanja, Emmi ja Arla

maanantai 7. syyskuuta 2015

Vuoden 2016 tanssimaajoukkue valittu

Ensi vuoden tanssimaajoukkueen karsinnat järjestettiin sunnuntaina 23.8.2015 Tampereella. Karsintoihin osallistui ennätysmäärä urheilijoita ympäri Suomen, peräti 30 tanssijaa useasta eri seurasta. Tanssimaajoukkueeseen valittiin 19 urheilijaa viidestä eri seurasta. Nyt käynnistyvä tanssimaajoukkueen kausi on jo neljäs liittojohtoisesti toteutettu tanssimaajoukkueprojekti. Maajoukkue leireilee vuoden aikana seitsemänä viikonloppuna ja tämän lisäksi tanssijat panostavat omatoimiseen harjoitteluun leirien ulkopuolella. Vuoden 2016 MM-kilpailut järjestetään huhtikuun lopussa Orlandossa, Floridassa. Tanssimaajoukkuetta valmentaa jo viime vuonna joukkuetta luotsannut Saara Salonen ja ensimmäisestä tanssimaajoukkueprojektista lähtien urheilijana mukana ollut Nana Tanttu.






Yhdessä kohti MM-unelmaa!

Tanssimaajoukkue 2016:

Anniina Gråsten
Annukka Heikkinen, Northern Lights
Jasmine Hettula, Turun Cheerleadingseura Smash
Nea Hieta, Dream Team Cheerleaders
Viivi Kettula, Dream Team Cheerleaders
Anniina Kullberg, Golden Spirit
Malla Lappeteläinen, Golden Spirit
Ida Liukkonen, Golden Spirit
Iira Neuvonen, Golden Spirit
Juulia Paukku, Turun Cheerleadingseura Smash
Iisa Pelttari, Golden Spirit
Ronja Roisko, Golden Spirit
Taru Saares
Lyyra Simpura, Helsinki Athletics Cheerleaders
Arla Tanner, Dream Team Cheerleaders
Mila Tanttu, Golden Spirit
Venla Tähkäpää, Turun Cheerleadingseura Smash
Emmi Viitanen, Dream Team Cheerleaders
Tanja Viiru, Dream Team Cheerleaders

Vuoden 2016 tanssimaajoukkueen valmentajat valittu

Vuoden 2016 tanssimaajoukkueen valmentajiksi on valittu tamperelainen Saara Salonen ja helsinkiläinen Nana Tanttu.

Saara Salonen
Salonen valittiin jo toistamiseen tanssimaajoukkueen valmentajaksi. Viime vuonna hän luotsasi joukkuetta päävalmentajan roolissa, josta saavutuksena MM-pronssi. Lisäksi hän on vuosina 2013 ja 2014 kuulunut liiton tanssimaajoukkueeseen urheilijana. Salonen on myös harrastanut ja valmentanut cheertanssia Dream Team Dancersissa yhteensä seitsemän vuoden ajan. Siviiliammatiltaan Salonen on fysioterapeutti.

Saara Salonen
"Olen todella innoissani lähtemässä projektiin mukaan nyt toista kertaa valmentajana! Ensimmäinen vuosi opetti paljon ja nyt lähdetään metsästämään Nanan ja suomen parhaiden tanssijoiden kanssa ehdottomasti vieläkin kirkkaampaa mitalia! Eli nyt kaikki tanssijat rohkeasti pyrkimään mukaan kohti yhteistä unelmaa! Tästä tulee varmasti taas ikimuistoista!"



Nana Tanttu
Tanttu on kuulunut liiton tanssimaajoukkueeseen urheilijana aivan alusta asti, saavuttaen jo kaksi MM-pronssia, viimeisimmässä 2015 kapteenin roolissa. Nana on myös toiminut seuratasolla sekä tanssijana että valmentajana Funky Dance Teamissa vuosina 2011-2015. Tantulla on myös pitkä kokemus urheilijana ja valmentajana joukkuevoimistelun puolelta. Tanttu on vuoden sisään valmistuva liiketalouden tradenomi.


Nana Tanttu
"Aivan mahtavaa olla jälleen mukana projektissa - tällä kertaa valmentajan roolissa! Jos olet kiinnostunut tanssimaajoukkue-projektista, lähetä hakemus ja tule mukaan karsintatilaisuuteen Tampereelle. Tänä vuonna lähdetään kirkastamaan edellisten vuosien mitaleja, joten nyt jos koskaan kannattaa olla mukana toteuttamassa unelmia ja tanssimassa huippuseurassa MM-lavalla!"


Urheilijahaku tanssimaajoukkueeseen on auki vielä reilun viikon ajan ja tanssijoiden valintatilaisuus järjestetään 23.8 Tampereella. Tanssimaajoukkue kootaan nyt jo neljättä vuotta peräkkäin. Suomalaisten valmentajien lisäksi projektissa on mukana myös ulkomaalainen koreografi. MM-kilpailut järjestetään huhtikuussa Orlandossa, Floridassa. Tänä keväänä maajoukkue saavutti MM-kilpailuissa upeasti pronssia.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Tanssimaajoukkue esittäytyy osa 7

Tanssimaajoukkueen esittelyt ovat nyt loppusuoralla ja viimeisinä esittelyssä ovat Noora ja Nana. Tanssimaajoukkueen MM-matka Orlandoon alkaa maanantaina 20.4.2015 ja maajoukkueprojekti huipentuu MM-kilpailuihin 23.-24.4.2015. Tsemppiä koko joukkueelle MM-kilpailuihin!


Nimi:
Noora Meskanen
Ikä: 19

Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin 14-vuotiaana ja olen harrastanut cheertanssia reilut viisi vuotta Funky Teamissa. Tällä hetkellä kuitenkin treenaan Jyväskylässä.

Miksi cheertanssi?
Cheertanssissa minua kiehtoo lajin näyttävyys ja monipuolisuus. Laji on vaativa, mutta on hienoa miten kisalavalla suoritukset näyttävät vaivattomilta ja yhdenaikaisilta. Itse nautin eniten liikkuvuusliikkeiden ja piruettien harjoittelemisesta.

Paras hetkesi lajin parissa:
EM-kulta 2013

Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut?
Maajoukkueessa treenaaminen on lähtenyt hyvin käyntiin ja maajoukkueessa on taitavia tanssijoita. Jo lyhyessä ajassa meistä on koostunut yhtenäinen joukkue, vaikka tanssijoita on eri seuroista. Maajoukkueemme vahvuudet ovat energisyys ja monipuolisuus.

Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Tavoitteeni on kehittyä tanssijana ja päästä kokemaan MM-kisat Floridassa.

Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:
Tsemppiä treenaamiseen! On ollut hienoa nähdä miten lajin pariin on tullut lisää uusia harrastajia ja laji on kehittynyt eteenpäin.



Nimi: Nana Tanttu
Ikä: 22

Cheertanssitausta:
Olen harrastanut cheertanssia kolme ja puoli vuotta Funky Dance Teamissa. Viimeiset puolitoista vuotta olen urheilun lisäksi myös valmentanut Funky Dance Teamia.

Miksi cheertanssi?
Minulla on taustalla pitkä ura joukkuevoimistelun parissa. Vanha joukkuekaverini houkutteli minut karsimaan Funky Dance Teamiin, ja sille tielle jäin. Cheertanssi on sporttista, näyttävää ja energistä, ja nautin yhdessä treenaamisesta ja kilpailemisesta. Pidän uusien koreografioiden ja erilaisten tekniikoiden treenaamisesta.

Paras hetkesi lajin parissa:
Viime vuoden pronssi MM-kisoista ja ikimuistoinen matka upeiden urheilijoiden kanssa.

Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut?
Kasassa on motivoitunut ja ahkera joukkue, joka saa tehdä yhdessä sitä, mistä nauttii. Viime vuoden upea matka ja MM-pronssi saivat minut lähtemään vielä tänäkin vuonna mukaan nauttimaan ja fiilistelemään MM-lavalle. Tänä vuonna myös isosiskoni Mila haki projektiin mukaan, joten mikä sen hienompaa kuin päästä yhdessä hänen kanssaan edustamaan Suomea MM-kilpailuihin!

Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Molemmissa aiemmissa tanssimaajoukkueprojekteissa mukana olleena toivon, että kisojen ensikertalaiset saavat minusta tukea ja voimaa uuden tilanteen edessä, jotta koko joukkue pääsisi lavalla näyttämään vapautuneen ja itsevarman suorituksen, jota voi fiilistellä vielä vuosienkin päästä. Olisi myös hienoa pitää Suomi mitalikannassa kiinni!

Terveiset suomalaisille cheerleadereille:

Tsemppiä ja ahkeraa treeniä saleille!

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Tanssimaajoukkue esittäytyy osa 6

Tanssimaajoukkuelaisten esittelyjä on vielä muutama jäljellä. Seuraavissa urheilijaesittelyissä pääset tutustumaan Katariinaan ja Anniin.

Nimi: Katariina Karvonen
Ikä: 27

Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin vuonna 2009 Dream Team Dancers -joukkueessa.

Miksi cheertanssi?
Lajissa kiehtoo monipuolisuus, vauhdikkuus ja haastavuus. On hienoa harjoitella monipuolisesti erilaisia tekniikoita ja treenata yhdessä joukkueen kanssa.

Paras hetkesi lajin parissa:
Vuoden 2014 SM-kulta ja MM-pronssi.

Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut?
On ollut hienoa treenata maajoukkueessa. Joukkue on erittäin motivoitunut ja joukkuehenki on todella hyvä.

Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Kehittyä tanssijana ja onnistua MM-kilpailuissa yhdessä joukkueen kanssa.

Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:
Tsemppiä treenaamiseen!



Nimi: Anni Kullberg
Ikä: 18

Cheertanssitausta:
Aloitin 2008 syksyllä Funky Teamin mini-ikäisten tanssijoukkueessa, ja puolen vuoden jälkeen siirryin seuran edustusjunioreihin. Funky Dance Juniorseissa tuli pyörittyä noin viisi vuotta, kunnes syksyllä 2013 karsin Funky Dance Teamiin. Nyt olen hattarstanut cheertanssia noin 6,5. :)

Miksi cheertanssi? 
Cheertanssi on erittäin monipuolista, energistä ja näyttävää. Ohjelmat ovat upeita ja niitä on ihan mahtavaa työstää maailman parhaiden tyttöjen kanssa! Minulla ei ole varsinaista lempiosa-aluetta lajissa, mutta onnistumiset, saavat aina mahtavalle fiilikselle! Ehkä tällä hetkellä kuitenkin tekniikoista piruetit ja erilaiset yhdistelmät ovat mieluisinta kisaohjelman tekemisen lisäksi. :)

Paras hetkesi lajin parissa?
SM 2015! Joukkue oli kesän jälkeen uudistunut täysin sekä tanssijoiden että valmentajien osalta, mutta siitä huolimatta saavutettiin SM hopea. Lisäksi minulla oli kisoissa todella varma olo ja kova luotto joukkuekavereihin. Fiilis oli mahtava ihan koko päivän ajan!

Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut?
Onhan se raskaampaa, mutta sen arvoista!

Omat tavoitteesi maajoukkueessa?
Projektin aikana haluan kehittyä yksilönä, mutta tärkeintä on kyllä saada joukkueella kisoissa puhdas ja varma suoritus jolla näytetään taas maailmalle millaisista naisista Team Finland on tehty!

Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:

Treenatkaa kovaa kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, kova työ palkitaan aina. ;)

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Tanssimaajoukkue esittäytyy osa 5

Tanssimaajoukkueen urheilija esittelyt jatkuvat! Seuraavaksi tutustutaan Tanjaan ja Iiraan.

Nimi: Tanja Viiru
Ikä: 27

 
Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin syksyllä 2012 Dream Team Dancers -joukkueessa.

Miksi cheertanssi?
Cheertanssi on näyttävä ja energinen laji, jossa pääsee kilpailemaan ja esiintymään. Laji on hyvin monipuolinen ja haastava, ja kehittymismahdollisuuksia riittää paljon eri osa-alueilla. Erityisesti pidän näyttävien ja isojen hyppyjen harjoittelemisesta. Pidän cheertanssista myös, koska se on joukkuelaji. Yhdessä tekemisen myötä saa paljon energiaa ja iloa.

Paras hetkesi lajin parissa:
Kilpailut ovat parhaimpia hetkiä, sillä silloin pääsee näyttämään ahkeran harjoittelun tuloksen ja nauttimaan ainutlaatuisesta fiiliksestä joukkueen kanssa. EM2014-kullan voittaminen tuntui erityisen hienolta.

Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut?
Maajoukkueessa reenaaminen on ollut todella kivaa. Meillä on hieno joukkue ja upea kilpailukoreografia ja -musiikki. Joukkueemme vahvuudet ovat taitavat tanssijat sekä innostunut ja kannustava ilmapiiri. Olin maajoukkueessa myös edellisenä vuonna. Silloin saadut kokemukset maajoukkueharjoittelusta sekä upea MM-kisareissu innostivat minut jatkamaan maajoukkueessa tänäkin vuonna.

Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Tavoitteenani on kehittyä ja tulla varmemmaksi kilpailuohjelmassa, sekä näyttää MM-kisalavalla loistokas suoritus.

Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:
Treeni-iloa!



Nimi: Iira Neuvonen
Ikä: 18

Cheertanssitausta:
Aloitin lajin 12 vuotiaana Funky Teamissa ja siirryin 16 vuotiaana tanssimaan Funky Dance Teamiin.

Miksi cheertanssi?
Lajissa on parasta sen monipuolisuus ja yllättävyys, sekä joukkueen kanssa yhdessä tekeminen. Aina löytyy uusia haasteita, niin tekniikoissa kuin tanssityyleissäkin. Ohjelman näyttävyys vaatii teknistä osaamista, esiintymistaitoa ja voimaa, mutta kuitenkin haastavasta ohjelmasta tulee saada vaivattoman näköinen. Pidän lajin visuaalisuudesta ja naisellisuudesta. Kisaohjelman muodostuminen huippuunsa joukkueen työnteolla on lajissa hienoa. Tykkään kisaohjelman tekemisestä ja tekniikoista pidän eniten pirueteista.

Paras hetkesi lajin parissa:
Kirkkaimmat menestykset, kuten EM 2013, jäävät tietenkin tärkeinä mieleen, mutta parhaimmat hetket lajin parissa muodostuvat ehkä kuitenkin kokonaisuudesta joukkueen kanssa vietetystä ajasta. Kisamatkat ovat parhaita ja kisalavalle pääsy on aina yhtä ihanaa!

Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut?
Maajoukkueessa treenaaminen on ollut upeaa. Joukkueen vahvuuksia ovat ehdottomasti monipuolinen tekninen osaaminen, kova treenimotivaatio ja hyvä yhteishenki.

Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Omat tavoitteeni maajoukkueessa on kehittyä tanssijana ja tehdä paljon töitä mahdollisimman hyvän ja varman suorituksen takaamiseksi. Tavoitteenani on pystyä joukkueen kanssa upeaan suoritukseen, josta voi olla ylpeä.

Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:

Treenaa kovaa, aseta tavoitteet korkealle ja nauti! :)

torstai 9. huhtikuuta 2015

Maaliskuun leiri koreografin kanssa

Tanssimaajoukkue kokoontui innokkaana viidennelle leirilleen Vierumäelle perjantaina 20.3.15 Edellisestä leiristä oli ehtinyt jo kulua viisi viikkoa, joten leirien välissä kaikille oli annettu videointitehtäviä. Jännitystä ilmaan toi se, että koreografimme Toya saapui kyseiselle leirille hiomaan kanssamme kilpailuohjelmaamme.


Viikonlopun tavoitteena oli yhtenäistää liikkeitä, siistiä koreografiaa ja harjoittaa tekniikoita. Lisäksi viikonlopun aikana oli tarkoitus tehdä ensimmäisen kerran koko joukkueen voimin ohjelma alusta loppuun eli kokonainen. Kovatahtinen reenaus oli vienyt veronsa ja itse kullekin oli kehittynyt pientä kremppaa ja vaivaa, jotka varjostivat hieman muuten loistavasti mennyttä projektia. Leirillä kaikki kuitenkin olivat valmiita antamaan parhaansa, jotta saisimme leiristä Toyan kanssa mahdollisimman paljon irti.

“All about that bass!”

Heti ensimmäisissä reeneissä perjantai-iltana kävimme suoraan asiaan. Ohjelmaan tehtiin pieniä selkeyttäviä muutoksia, ja muutoskohtia harjoiteltiin heti tekemällä ohjelmaa pätkissä. Välillä treenasimme myös ohjelman tekniikkaosia, ja saimme niihin hyviä vinkkejä. Lauantai-illan päätteeksi suurimmat muutokset ohjelmaan oli tehtynä, ja useiden toistojen myötä ne alkoivat jo jäämään lihasmuistiin.

”ROAR!”

Toya painotti tekemisessä alusta alkaen seuraavaa: intensity, personality and be fierce. Lisäksi hän korosti tuen antamista toisillemme. Välillä tuntui, että jotkut jo ennestään tutut asiat menivät paremmin perille englanniksi. Uutena treenitapana aloimme puhumaan/huutelemaan muistutuksia toisillemme ohjelman aikana. Se toi heti lisää kaivattua poweria tekemiseen.

”Born this way!”



Lauantai-iltana oli myös aikaa keskustella maajoukkueprojektin tavoitteista, niin yksilöllisistä kuin koko joukkueen tähtäimistä. Selvää oli, että vaikka joukkueessa on paljon ensikertalaisia MM-lavalla, emme olisi lähdössä varovaisin mielin ja nöyristellen kisaan. Yksimielisesti asetimme tavoitteeksi päästä mitalisijoille. Teimme julisteen, josta kävi ilmi, mitä on pidettävä mielessä ja tehtävä, jotta pääsisimme tavoitteeseemme.

”Unstoppable, unstoppable!”

Sunnuntaina aamusta oli ensimmäisen kokonaisen aika. Puimme myös upeat kisapukumme päälle saadaksemme lisäfiilistä, ja jotta Toya näkisi, miltä ohjelma näytti puvuilla tehtynä.

Tehdyt muutokset olivat toimivia, selkeyttivät ohjelman kohtia ja lisäsivät visuaalisuutta. Teimme paljon toistoja niin ohjelman pätkistä kuin tekniikoista, ja sunnuntain viimeisen reenin päätteeksi kaikki sen jo tunsivat kropassaan. Poistuimme leiriltä väsyneinä mutta onnellisina ja intoa ja tahtoa puhkuen! Nyt on aika taistella vielä viimeiset viikot, jotta itsevarmat Suomi-tytöt voisivat loistaa MM-kisalavalla. Seuraavan kerran tanssimaajoukkue leireilee Tampereella pääsiäisviikonloppuna, jolloin on myös ensimmäisen kisakenraalin aika.


”HARD WORK AND DEDICATION!”


-Arla, Tanja ja Katariina


keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Tanssimaajoukkue esittäytyy osa 4

Tanssimaajoukkueen urheilijat Taru Saares ja Ronja Roisko esittäytyvät!

Nimi: Taru Saares
Ikä: 25

Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin 16-vuotiaana Funky Teamin naisten harrastejoukkueessa. Vuonna 2007 pääsin naisten edustujoukkueeseen Funky Dance Teamiin. Viime vuoden olin sivussa loukkaantumisen vuoksi, mutta nyt taas tanssijana mukana joukkueessa.

Miksi cheertanssi?
Hienointa lajissa on ehdottomasti monipuolisuus ja erilaisten osa-alueiden harjoittelu. Kyllästymään ei pääse helposti ja kehitettävää löytyy aina. Pidän myös lajiin olennaisena osana kuuluvasta pyrkimyksestä täydelliseen täsmällisyyteen ja tarkkuuteen.

Paras hetkesi lajin parissa:
Vuoden 2012 SM- ja EM-kullat pitkään yhdessä harjoitelleen joukkueen kanssa tulevat mieleen yhtenä hienoimpana saavutuksena. Hienoimmat hetket on kuitenkin varmasti koettu arkisessa uurastuksessa treenisaleissa yhdessä joukkueen kanssa. Tämän vuoden maajoukkueprojektin ensimmäisillä leireillä olen myös usein kokenut hienoja ja herkistäviä hetkiä. Loukkaantumisen jälkeen osaan taas arvostaa urheilemista ja lajia uudella tavalla, ja tunnen kiitollisuutta ja ylpeyttä siitä, että näitä hienoja hetkiä saa olla mukana kokemassa ja luomassa.

Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut?
Edelliseen viitaten maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut erityisen arvokkaalta. Joukkue on innokas, motivoitunut ja taitava, ja toimii hyvin yhteen. Erityisenä vahvuutena mainitsen huumorin ja hyvän fiiliksen. Vaikka täydellisyyteen pyrkiminen ei aina olekaan helppoa, on se huomattavasti hauskempaa silloin kun tunnelma on oikea.

Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
  • Liikkeen laadun vahvistaminen
  • Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vaaliminen, ja mahdollisimman korkealla tasolla harjoittelu kaikissa treeneissä.
  • Olla mahdollsimman hyvä ja kannustava joukkuekaveri
  • MM-lavalla huippusuoritus itsevarman TEAM FINLAND:in kanssa
  • Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:
  • Muista nauttia ja arvostaa kovan työn tuloksia, mutta ennen kaikkea työtä itsessään



Nimi: Ronja Roisko
Ikä: 17

Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin 10-vuotiaana Funky Teamissä. Olen ollut lajin parissa noin kahdeksan ja puoli vuotta.

Miksi cheertanssi?
Laji on monipuolinen, energinen ja näyttävä. Tykkään treenata kaikkia cheertanssin osa-alueita ja pidän erilaisista piruetti- ja hyppy-yhdistelmistä.

Paras hetkesi lajin parissa:
SM 2015, kun saavutimme joukkueemme kanssa hopeaa täysin uudella kokoonpanolla ja valmennustiimillä.


Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut?
On ollut hienoa olla mukana projektissa, kun on saanut tutustua muiden joukkueiden taitaviin tanssijoihin. Löysimme jo ensimmäisellä leirillä maajoukkueen kanssa yhteisen sävelen, jonka avulla lähdimme treenaamaan kohti MM-unelmaa. Joukkueen vahvuus on kova treenimotivaatio ja uskon, että jokainen antaa täyden panoksen saavuttaaksemme tavoitteemme. Tällä kaudella joukkueessa on muutamia ennestään tuttuja kasvoja, mutta myös paljon uusia innokkaita tanssijoita, joten projektien tuoma kokemus ja uusien nuorten tanssijoiden innokkuus yhdistyvät.

Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Tavoitteenani on kehittyä mahdollisimman paljon ja siihen on nyt hyvät mahdollisuudet erilaisessa treeniympäristössä. Pyrin antamaan kaikkeni, jotta saavuttaisimme tavoitteemme ja teen parhaani kisaohjelmassa.

Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:

Treenatkaa täysillä ja nauttikaa!

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Tanssimaajoukkue esittäytyy osa 3

Tanssimaajoukkueen MM-matka lähestyy vauhdilla! Seuraavissa urheilijaesittelyissä pääset tutustumaan Jenna Lamminmäkeen ja Darja Sergeevaan.


Nimi: Jenna Lamminmäki
Ikä: 25

Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin Dream Team Dancerseissa 2009 syksyllä. Olen ollut lajin parissa yli viisi vuotta.

Miksi cheertanssi?
Mielestäni on upeaa että lajissa yhdistyy sekä kisaaminen että esiintyminen. Pidän tekniikoiden ja hyppyjen harjoittelusta todella paljon, varsinkin kun oppii jotain uutta ja näkee kehityksensä. Koreografioiden opetteleminen on myös kivaa, vaikka se vaatiikin varsinkin itseltäni paljon töitä.

Paras hetkesi lajin parissa:
Paras hetkeni lajin parissa on ehdottomasti MM-pronssi 2010 :)

Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut?
Maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut aivan mahtavalta! Paljon taitavia tanssijoita ja ryhmähenki vaikutti heti jo hyvältä. Mielestäni maajoukkueen vahvuuksia ovat tasainen osaaminen jokaisella osa-alueella, intohimo cheertanssiin, halu kehittyä ja ahkera treenaaminen!

Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Oma tavoitteeni on kehittyä tanssijana, oppia paljon uutta ja antaa kaikkeni sekä treeneissä että kisoissa.

Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:
Treenatkaa ahkerasti ja pitäkää hauskaa!



Nimi: Darja Erika Sergeeva
Ikä: 18

Cheertanssitausta:
Cheertanssiurani alkoi 11-vuotiaana HAC:n minien harrastejoukkueessa, ja nyt onkin käynnissä jo yhdeksäs vuosi lajin parissa.

Miksi cheertanssi:
Cheertanssissa kiehtoo se, että mahdollisuus kehittyä niin yksilönä kuin joukkueena on rajaton. Laji on näyttävä ja kehittyy huimaa vauhtia, joten jokaisissa treeneissä pääsee haastamaan itseään yhä parempiin suorituksiin. Treeneissä nautin eniten erilaisten piruettiyhdistelmien tekemisestä ja kisakaudella ohjelman esittämisestä muille joukkuelaisille.


Paras hetki lajin parissa:
Onnistumiset, niin pienet kuin isot, joukkueena tai yksilönä ovat parhaita hetkiä lajin parissa. Tällaisina hetkinä huomaa, että kova työ tuottaa tulosta.  Parasta on myös astua lavalle näyttämään yleisölle, mitä tämä joukkue osaa.

Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut:
Joukkueessa on huipputaitavia tanssijoita, joiden kanssa treenaaminen on nautintoa. Ohjelma on vahva ja näyttävä, ja uskon, että tällä motivoituneella joukkueella saamme hiottua sen täydelliseksi huhtikuun MM-kisoihin mennessä.

Omat tavoitteet maajoukkueessa:
Tavoitteeni on kehittyä tanssijana ja oppia uusia taitoja.

Terveisiä suomakeisille cheerleadereille ja tanssijoille:

Success belongs only to  those who are willing to work harder than anyone else.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Tanssimaajoukkue esittäytyy osa 2

Tanssimaajoukkueen urheilijaesittelyt jatkuvat! Tällä kertaa vuorossa ovat Mila Tanttu ja Juulia Paukku.

Nimi: Mila Tanttu
Ikä: 24 vuotta

Cheertanssitausta:
1,5 vuotta Funky Dance Teamissa, taustalla pitkä ura joukkuevoimistelussa maajoukkuetasolla

Miksi cheertanssi:
Laji on näyttävä ja monipuolinen joukkuelaji, joka vaatii monen eri osa-alueen osaamista. Teknisen osaamisen, rautaisen kunnon ja tiukan pom-tekniikan lisäksi tärkeää on kyky osata heittäytyä ja halu esiintyä. Hienointa onkin se, miten upea kokonaisuus rakentuu kaikista niistä pienistä palasista siellä taustalla, jotka lopulta takaavat yleisön näkökulmasta vaivattoman näköisen, energisen ja mukaansatempaavan elämyksen.

Paras hetkesi lajin parissa:
SM-hopea 2015, koska joukkue uusiutui kauden alussa todella radikaalisti niin tanssijoiden kuin valmennustiimin osalta. Pitkin syksyä oli erilaisia vaikeuksia ja loukkaantumisia, mutta lopulta kova työ tuotti tulosta ja upea suoritus, hienot pisteet sekä SM-hopea kruunasivat kauden.

Toisen upean hetken olen kokenut fanina. Keräännyimme porukalla kotisohvalle seuraamaan cheerleadingin mm-kisoja 2014 ja ehdottoman upeaa oli, kun tanssimaajoukkue 2014 saavutti MM-pronssin!

Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut:
Joukkue on todella mahtava ja uuden koreografian treenaaminen tuntuu hienolta. Porukka on äärimmäisen motivoitunut ja teknisesti taitava. On siis hienoa saada olla osa tätä joukkuetta, ja harjoittelemme innokkaina ja hyvällä fiiliksellä kohti yhteistä tavoitetta!

Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Vetää yleisölle ikimuistoinen show sekä pitää Suomi mitalikannassa kiinni :)

Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:
Treenatkaa kovaa ja muistakaa nauttia treenisaleilla viettämästänne ajasta!




Nimi: Juulia Paukku
Ikä: 17 vuotta

Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin ala-asteella kolmannella luokalla ja harrastusvuosia on kertynyt tähän mennessä noin yhdeksän. Aloitin cheertanssin Turun Urheiluliitossa ja viime syksynä siirryin TCS Smash Phoenixiin.

Miksi cheertanssi?
Cheertanssissa kiehtovat eniten lajin vauhdikkuus, energisyys ja monipuolisuus. Laji vaatii kuntoa, kestävyyttä ja voimaa sekä tekniikan osaamista. Itse pidän eniten hypyistä. Pidän myös haasteista ja niitä cheertanssissa aina löytyy! Can't get enough!



Paras hetki lajin parissa:
SM-hopea 2013 ja EM-pronssi 2013 Skotlannissa.

Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut?
Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen mukana maajoukkueessa. Ensimmäinen leiri jännitti todella paljon! Olen kotoisin eri paikkakunnalta kuin muut, enkä oikeastaan tuntenut ketään joukkueesta etukäteen - en tiennyt mitä odottaa. Olen todella innoissani että pääsin mukaan projektiin, kehittymään ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Tähän asti treenaaminen on tuntunut kivalta ja samalla aika haastavalta. Olen täysillä mukana tekemässä töitä yhteisen tavoitteen eteen!

Omat tavoitteet maajoukkueessa:

Kehittää itseäni tanssijana ja oppia mahdollisimman paljon uutta. Unelmani on jo pitkään ollut päästä MM-lattialle tanssimaan, ja maajoukkueen myötä siihen on avautunut mahdollisuus myös muualta kuin Suomen kärkijoukkueista. On myös upeaa päästä edustamaan Suomea isoihin kisoihin mahtavan porukan kanssa, jolla on yhteinen päämäärä!

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Tanssimaajoukkue esittäytyy osa 1

Tutustu tanssimaajoukkueeseen! Ensimmäisissä urheilijaesittelyissä Viivi Kettula ja Arla Tanner.
Nimi: Viivi Kettula
Ikä: 19

Cheertanssitausta: 
Aloitin lajin 17-vuotiaana syksyllä 2012 Dream Teamissa. Tanssisaleilla olen pyörinyt kuitenkin koko ikäni, aiemmin mm. baletin, jazz- ja nykytanssin parissa.

Miksi cheertanssi? 
Cheertanssi on upea ja näyttävä joukkuelaji, jossa kiehtovaa on etenkin sen monipuolisuus. Haastavat lajitekniikat vaativat tanssijalta paljon treeniä ja halua oppia, mutta usein ahkera treenaaminen palkitaankin nopeana kehittymisenä ja se tekee lajista myös todella palkitsevaa. Eniten tykkään treenata hyppyjä, sillä aina voi ponnistaa vielä vähän korkeammalle. ;)

Paras hetkesi lajin parissa:
Hienoja hetkiä tämän lajin parissa on paljon mutta paras hetki, joka tuskin koskaan unohtuu, oli suomenmestaruuden 2014 voittaminen. Teimme joukkueena sen eteen valtavasti töitä ja itselleni se oli ensimmäinen mestaruus. Koko joukkueen fiilis oli silloin sanoinkuvaamattoman upea!

Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut:
Treenaaminen maajoukkueen kanssa on ollut antoisaa. Joukkueesta löytyy taitoa, sinnikkyyttä ja ennen kaikkea motivaatiota. Uusien treenikavereiden myötä on ollut mahdollisuus saada uusia vinkkejä omaan tekemiseen, joiden avulla voi kehittyä tanssijana entisestään. On hienoa, että joukkueessa on myös maajoukkuekonkareita, joista me ensikertalaiset voimme ottaa mallia. Treeneissä kaikki ovat täysillä mukana ja uskonkin, että juuri se ominaisuus on tämän joukkueen vahvuus. 

Omat tavoitteeni maajoukkueessa:
Tietenkin haluan kehittyä teknisesti tanssijana, mutta myös kasvaa urheilijana ja nauttia täysillä tästä upeasta mahdollisuudesta päästä edustamaan Suomea ja huipentaa se onnistuneeseen kisasuoritukseen Orlandossa! 

Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille: 
Iloitkaa, nauttikaa ja olkaa ahkeria treeneissä! :) 



Nimi: Arla Tanner
Ikä: 22
Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin 2013 elokuussa Dream Teamissa eli reilu 1,5 vuotta olen lajia harrastanut. (Tätä ennen takana pitkä ura joukkuevoimistelussa.)


Miksi cheertanssi?
Cheertanssi on hyvän mielen laji, kisoissa ja reeneissä on aina hyvä meininki! Cheertanssissa on myös mahdollisuus kehittyä ja oppia uusia juttuja loputtomasti. Pidän yleisesti uusien tekniikoiden ja yhdistelmien opettelemisesta, mutta erityisesti uuden koreografian sekä ilmeiden ja esiintymisen harjoittelemisesta.

Paras hetkesi lajin parissa:
EM-kulta 2014 Dream Teamin kanssa.

Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut?
Ensimmäisellä leirillä lokakuussa huomasi heti että on hyvä porukka koossa ja sai itseluottamusta tekniikoiden treenaamiseen. Nyt tammikuussa ollut koreografia leiri oli aivan huippu! Toya teki juuri meidän joukkueen vahvuuksia korostavan ja itseluottamusta antavan ohjelman! Meillä on nuori joukkue, joka uskaltaa kokeilla uusia juttuja ja jolla taitoa riittää.

Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Hakiessani maajoukkueeseen toiveeni oli kehittyä tanssijana. Nyt kun kisat alkavat jo lähestyä ja koreografia on valmiina alkaa joukkueen mahdollisuudet realisoitua. Omana tavoitteenani on saavuttaa paras mahdollinen kisakunto ja suoriutua kisoissa ohjelmasta puhtaasti ja ilolla.

Terveiset suomalaisille cheerleadereille ja tanssijoille:
Reeni-iloa kaikille ja muistakaa unelmoida! 

perjantai 27. helmikuuta 2015

Ystävänpäiväleiri Helsingissä

Tanssimaajoukkueen matkaa kohti huhtikuun MM-kilpailuja jatkettiin ystävänpäiväviikonloppuna Helsingissä. Omatoimiharjoittelujakso on tuottanut tulosta ja kokonaisuus alkaa hioutua yhteen. Helmikuun leirillä tanssimaajoukkueen urheilijat pääsivät myös kokeilemaan kisa-asuja. Tässä kirjoituksessa Milan ajatuksia Helsingin ystävänpäiväleiriltä.
Tammikuun ohjelmaleirin sekä hiontaleirin jälkeen tanssimaajoukkue vietti intensiiviset neljä viikkoa kotisaleilla uutta koreografiaa treenaten. Edellisiltä leireiltä opeteltavaksi jäi kokonainen koreografia kaikkine uusine liikkeineen, joten hommaa riitti! Neljän viikon aikana toteutettiin kevään ensimmäinen videotehtävä, johon kuului ohjelmapätkien kuvaamista sekä palautteen antamista kaverille. Kaikkien videoiden perusteella oli selvää, että joukkueen jäsenet ovat treenanneet kovaa ja kehitystä on tapahtunut omatoimiharjoittelussa.

Helmikuisen ystävänpäiväleirin painopisteenä oli tietenkin koreografian työstämistä yhdessä – eli paljon pätkiä ja ohjelmatoistoja musiikilla sekä kuvioiden, nostojen ja muiden temppujen harjoittelemista. Perjantaina ja lauantaina käytiin ohjelman tekniikkaa tarkasti läpi, jossa käytimme apuna padeja. Toistoja tehtiin musiikilla lyhyissä ja vähän pidemmissä pätkissä, jotka aina kuvattiin.

Kierroksen jälkeen katsoimme suorituksia hidastukselta ja taas mentiin uudestaan tekemään sama pätkä korjaukset mielessä. Videointia käytettiin leirillä muutenkin paljon hyödyksi, sillä hidastuksella näkee pienimmätkin eriaikaisuudet ja käsien asentojen erot ja jokainen sai taas lisää mietittävää omaan treenaamiseen ;).
Lauantaina päästiin myös todellisen aivotreenin pariin, kun rakensimme liikuntasaliin millilleen kisa-alueen kokoisen kentän, jolla käytiin tarkasti kaikki kuviot ja liikkumiset läpi. Tämä onkin sellaista treeniä, jota on huomattavasti vaikeampaa tehdä yksin omalla salilla, kun tila ei mahda aina riittää ja iso osa joukkueesta puuttuu ympäriltä. Tarkat kuviot on kuitenkin yksi todella tärkeä osa kokonaisuutta, joten oli äärimmäisen tärkeää ja opettavaista käydä nekin tarkasti läpi. Nyt jokainen pääsee omassakin treenissä miettimään viivojen, pisteiden ja pilkkujen paikkoja, jotta kuviot napsahtavat tarkasti ;).

Kuvio- ja tekniikkatreenin lisäksi tehtiin tietysti ihan vaan ohjelmapätkiä musiikilla. Tehtiin niin käsikokonaista, markkeerausta kuin puolikkaitakin. Sunnuntaina harjoiteltiin myös nostoja ja pariliikkeitä sekä annettiin palautetta parille. Treenin lisäksi ehdittiin kokeilla pukuja (JEE!!), suunnitella tämän joukkueen omia kisa-snapbackeja ja käydä läpi kisamatkan alustavaa ohjelmaa.
Rankan lauantain jälkeen pistäydyttiin Chicosissa syömässä, jossa kerättiin ideoita Team Finlandin huudolle. Itsevarmat Suomi-tytöt pääsivätkin tässä jo hyvin Orlandon tunnelmiin!
Viikonlopun mittaan huomasi selvästi, kuinka oma tekeminen kehittyi ja kokonaisuus alkoi jo hioutua hyvin yhteen. Lisäksi monet korjaukset ja tarkennukset, joita tekniikkapätkissä käytiin läpi, onnistuivat jo hyvin pidemmissäkin pätkissä.
Tästä onkin hyvä jatkaa seuraavat viisi viikkoa kotisalilla kisakuntoa kohottaen ja seuraavat kotitehtävät mielessä pitäen! Ensi leirille saapuu myös koreografimme Toya, ja haluamme tietysti näyttää hänelle parasta osaamistamme! :)
-Mila

maanantai 26. tammikuuta 2015

Matka jatkuu

Tanssimaajoukkue kokoontui tammikuun toiselle leirille perjantaina 16.1. Koreoagrafian opetteluun oli jäänyt edellisen leirin jälkeen neljä päivää aikaa. Tanssijat olivat suoriutuneet kotitehtävistä mahtavasti ja koreografian pariin päästiin palaamaan heti leirin alettua sujuvasti. Leiriviikonloppuun mahtui myös muuta yhteistä tekemistä. Lue Annen ja Viivin mietteitä TMJ:n kolmannesta leiristä.

Team Confidence kokoontui tammikuun toiselle leirille Tampereen Dream Gymille perjantaina 16.1.. Kolmas yhteinen leiri pyörähti käyntiin klo 18.30. Kuulumiset vaihdettiin, mutta liiaksi emme jääneet rupattelemaan vaan otimme pomskit käteen ja aloitimme upean koreografiamme viilaamisen heti yhteisen alkulämmittelyn jälkeen. Viime leirin lopussa meille tanssijoille annettiin tehtäväksi opetella koko koreografia neljän leirien väliin jäävän päivän aikana ja perjantaina heti treenien alettua kävikin ilmi, että kaikki olivat suoriutuneet tehtävästä hienosti!
Teimme muutamia tarkkaan valmentajien harkitsemia muutoksia ohjelmaamme, jotka auttavat juuri tätä joukkuetta näyttämään sarjassa vahvuutensa parhaalla mahdollisella tavalla. Kaikki aika käytettiin hyödyksi ja kun laskut ja linjat oltiin saatu tarkennettua melkein ohjelman puoleen väliin asti, olikin aika pistää ensimmäinen leiripäivä pakettiin ja lähteä ansaituille yöunille. Koko ilta treenattiin ahkerasti, jopa hieman yliajalle.
Todelliset aamuvirkut valtasivat Gymin ennen yhdeksää lauantaiaamuna. Villavaatteita ei säästelty treenisalin ollessa virkistävän viileä, mutta äkkiä lämpö saatiin jo lihaksiinkin omien alkulämmittelyiden avulla. Nopeasti pääsimme jatkamaan edellisen päivän tarkkaa ja tiivistä treenausta, jonka parissa aamupäivä vierähtikin nopeasti.
Eväskippoja alettiin kaivelemaan puolen päivän aikaan ja meille luennoimaan saapui urheilupsykologi Melina Puolamäki, joka on jo edellisiltä maajoukkue-projekteilta tuttu kasvo muutamalle tanssijalle. Melina puhui meille paljon joukkueen muodostumisesta ja ryhmäytymisestä, joskin Team Finland 2015 on jo nyt todella yhtenäinen ja tiivis joukkue! Teimme muutamia Melinan laatimia tehtäviä, joiden avulla oli tarkoitus miettiä mm. omia sekä joukkueen yhteisiä vahvuuksia. Kolmen tunnin aikana kirjoitimme paljon omia muistiinpanoja, sekä puhuimme asioita läpi pienryhmissä ja koko porukan kesken. Myös urheilijalle tärkeästä levosta puhuttiin paljon. Keskustelumme olivat ajatuksia herättäviä ja varmasti auttavat meidän joukkueemme yhteishengen kehittymistä yhä paremmaksi! Näimme myös kaavion joukkueeksi kasvamisen vaiheista ja siinä mainittua “leiskuntavaihetta” jäimmekin innolla odottamaan. Tähän asti onkin kaikki sujunut vähän turhankin rauhallisesti…
Treeneihin päästiin käsiksi taas puoli kolmelta. Kaikki ohjelman tarkennukset saimme valmiiksi aamutreeneissä, joten oli aika keskittyä tekniikoihin. Teimme yhdessä sekä parin kanssa kaikki ohjelman tekniset osuudet läpi. Saimme siistittyä myös ohjelman uusia tekniikoita ja kaikki työskentelivät hienosti niin palautteen antajina kuin saajinakin.

Työntäyteisen treenipäivän päätteeksi oli aika yhteiselle hauskanpidolle. Pitkien iltatreenien jälkeen pakkasimme tavaramme ja nopean ruokailun jälkeen suuntasimme Rauhaniemeen avantoon. Vaikka monelle tämä oli ensimmäinen kerta avannossa, ei näitä tyttöjä kauaa tarvinnut suostutella hyiseen veteen, vaan nauru raikasi ja juoksimme saunan ja avannon väliä niin, että luultiinpa meitä jo pikajuoksujoukkueeksikin!


Tiimimme kerääntyi taas sunnuntaiaamuna 8.45 täysissä tällingeissään (ja ihanissa Team Placen edustusvaatteissa) Dream Gymille. Valmentajamme otti kaikista tytöistä, sekä koko joukkueesta edustuskuvat. Vaikka takana olleet treenit tuntuivatkin kropassa vielä aamutuimaan (avannon parantavasta vaikutuksesta huolimatta ;D), saimme tosi kivoja kuvia!
Kuvailuun ei kuitenkaan liikaa aikaa kulutettu, sillä tekemistä ohjelman parissa riitti. Sovimme yhdessä, että pidämme aamutreenit tehokkaina ja kuvaamme täysillä tehdyt pätkät videolle heti, jotta iltatreeneihin jäisi vielä vähemmän rankat ohjelman pätkien videoinnit.
Tehokkaan ja nopean aamun jälkeen kaivoimme taas eväspurkit esiin ja istuuduimme kuuntelemaan Melinaa.
Aloitimme sunnuntain psyykkisen “tutustumisleikillä”, jossa tarkoituksena oli tunnistaa yksi joukkueen jäsen hänen itsekirjoittamiensa asioiden perusteella ja arvata nimi lappuun. Tuntomerkkejä oli täti-ihmisestä kissavideoiden katselijaan, joten tehtävässä riitti haastetta! Teimme myös tehtävän, jossa jokainen kirjoitti paperille oman nimensä, ja paperit käännettiin ympäri. Kirjoitimme joitakin vahvuuksia ja kuvauksia muiden papereihin, ja lopuksi kaikki paperit ladottiin riviin, jonka jälkeen yritettiin etsiä oma paperi muiden kirjoittamien tuntomerkkien perusteella.
Melina puhui meille paljon unesta ja pohdimme millaisia vaikutuksia unella meihin on ja miten voimme vaikuttaa unen laatuumme. Mietimme myös tämän projektin kannalta levon merkitystä ja haasteellisuutta saada levättyä tarpeeksi, jotta rahkeet riittävät huhtikuulle asti. Myös itsevarmuutta haettiin mm. palaamalla oman uransa onnistuneimpiin hetkiin ja miettimällä asioita, jotka siihen vaikuttivat. Lady Confidence -tehtävän tarkoitus oli luoda kaikille lisää itsevarmuutta, sillä se on tanssijalle todella tärkeä ominaisuus.
Leirin viimeiset treenit alkoivat iloisilla hippaleikeillä, joka sai hieman uneliaan porukan taas vauhtiin. Paikkoja särki ja kolotti, mutta Lady Confidencet paiskivat hommia pilkkuun asti. Iloksemme näimme tämän päivän videoista jo hurjan kehityksen viikon takaisesta leiristä. Tähän tämä ei kuitenkaan jää, sillä nyt se todellinen treeni vasta alkaa, kun tarkkaan sovittuja linjoja ja tekniikoita lähdetään treenaamaan kotisaleille!


Tän Tampesterin leirin jälkeen lähretään hyvil miälin reenaan. Muutama viikon pääst pyöritäänki si Stadis!
”We were born this way”
Viivi ja Anni

perjantai 16. tammikuuta 2015

Team Confidence

Tanssimaajoukkue ahkeroi tammikuussa MM-koreografian parissa kahtena viikonloppuna peräkkäin. Viime viikonloppuna mukana oli myös joukkueen koreografi Toya Ambrose. Tanssimaajoukkueessa ensimmäistä kauttaan mukana olevat Iira ja Ronja kuvailevat fiiliksiä vauhdikkaasta koreoleiristä!
Team Confidence -matka kohti MM-unelmaa alkaa!              
Ensimmäisestä leiristä Vierumäeltä jäi erittäin hyvä fiilis ja joukkue odotti malttamattomana toista leiriä, varsinkin kun kyseessä oli koreografialeiri ja matkamme kohti MM-unelmaa alkoi.  Kokoonnuimme perjantaina Tampereen Dream Gymille ja iloisen jälleennäkemisen jälkeen tapasimme jenkkikoreografimme Toya Renee Ambrosen. Esittäytymisten jälkeen saimme kuulla ensimmäistä kertaa kisaohjelman musiikkimme. Hymy nousi monien huulille musiikin soidessa eikä ihmekään, koska se on mahtava. Toya kertoi myös ohjelman teemamme: “Confidence” ja tälle joukkueelle se sopii kuin pomski käteen! ;)
Perjantain treeneissä Toya kokeilutti kisaohjelmaan tulevia tekniikoita ja teimme erilaisia piruetti- ja hyppy-yhdistelmiä. Hän halusi nähdä mikä toimii ja mikä on sitten vähemmän kisaohjelma-materiaalia. Kokeilimme myös erilaisia erityisiä skillejä, joita saisi osalle tytöistä ohjelmaan. Tunnelma läpi treenien oli jännittynyt, mutta innostunut ja kaikki halusivat näyttää parasta osaamistaan Toyalle. Yhdistelmätekniikat tuovat uutta haastetta perustekniikkaan ja lisää näyttävyyttä. Uudet tekniikat kaipaavat vielä treeniä, mutta alku on lupaava ja Toyalta tuli jo monta hyödyllistä vinkkiä, joista saa apua harjoittelemiseen. Ihanaksi yllätykseksi Team Placen edustusvaatteemme olivat saapuneet. Uudet yhteiset vaatteet korostavat joukkueen yhtenäisyyttä ja treenaamiseenkin tulee heti uutta puhtia.
Lauantaina aloitimme yhteisilläalkulämmittelyillä Toyan vetämänä. Fiilikset olivat jännittyneet, sillä tytöt odottivat innolla mitä koreografia tuo tullessaan. Vauhtiin päästyämme totesimme, että siitä ei ainakaan voimaa eikä näyttävyyttä puutu. Ohjelman suorittamiseen tarvitaan hyvää teknistä osaamista ja fyysistä kuntoa, jota alamme kevään mittaan rakentamaan. Päivän päätteeksi olimme päässeet ohjelman puoleenväliin ja tytöillä oli ilta aikaa kertailla koreografiaa leirin viimeiselle päivälle. Yhteinen illallinen sai ajatuksia hieman muualle ohjelmasta ja äänestimme joukkueelle kapteeneiksi vanhat MM-konkarit Nanan ja Tarun.
Sunnuntai aamu valkeni kauan sen jälkeen kun olimme aloittaneet treenaamisen. Toinen puoli ohjelmasta oli vielä tekemättä ja oli selvää, että päivän aikataulu tulisi olemaan kaikkea muuta kuin rauhallinen. Jatkoimme ohjelman tekemistä eteenpäin siitä mihin olimme jääneet lauantaina. Monista kohdista tuli jo fiilis, että niiden napsahtaessaan kohdilleen ohjelmasta tulee upea.

Leirin lopussa kuvasimme vielä hitailla laskuilla koko ohjelman pätkissä videolle.
Koko koreografian tekeminen yhden viikonlopun aikana oli monelle uutta, mutta toimii se näinkin ;)
Saimme kun saimmekin ohjelman alusta loppuun kasaan ja ei voi olla kuin tyytyväinen lopputulokseen. Iso kiitos Toyalle, sillä tätä koreografiaa lähdetään enemmän kuin mielellään treenaamaan huippuunsa! Neljän päivän sisällä on ollut paljon muisteltavaa ja opeteltavaa kunnes perjantaina tapaamme maajoukkueen kanssa jälleen, mutta mikäs sen parempaa kuin päästä treenaamaan näiden tyttöjen kanssa!
Tämän viikonlopun leirin teemana on ohjelman hiontaa, psyykkistä valmennusta, sekä pätkien tykitystä täysillä! Stay tuned! ;)
“We’re unstoppable, unstoppable” TEAM FINLAND
-Iira ja Ronja

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Tanssimaajoukkueelle huippukoreografi

Tanssimaajoukkueen koreografiksi on kiinnitetty Yhdysvaltalainen Toya Renee Ambrose. Ambrose on kokenut ja arvostettu cheertanssin ammattilainen ja hänen koreografiansa ovat menestyneet ympäri maailman. Ambrose on itse tanssinut urallaan muun muassa Illinoisin ja Memphisin yliopistoissa. Lisäksi hän on toiminut menestyksekkään Illinoisin yliopiston tanssijoukkueen päävalmentajana.

Toya Ambrose saapuu Suomeen tällä viikolla ja tanssimaajoukkue leireilee MM-koreografian merkeissä tulevana viikonloppuna Tampereella. Toisen kerran koreografi saapuu työskentelemään tanssimaajoukkueen kanssa keväämmällä, kun kilpailuohjelma hiotaan lopulliseen muotoonsa.