tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kuvia maaliskuun leireiltä

Maaliskuussa tanssimaajoukkue leireili kaksi kertaa peräkkäisinä viikonloppuina: ensin vierumäellä koreaografi Karlin kanssa ja sitten Helsingissä. Helsingin leiriin mahtui myös yhteistä illanviettoa ja psyykkistä valmentautumista kisoihin. Tanssijoiden mietteitä leiristä tulossa blogiin piakkoin.

Helsingin leirin viimeisenä päivänä järjestettiin myös ensimmäinen yleisökenraali. Seuraavan kerran tanssimaajoukkue esiintyy yleisölle lehdistötilaisuudessa Helsingissä Töölön Kisahallilla perjantaina 11.4. klo 12.30. Tuolloin nähtävissä myös muut MM-kisoihin matkaavat joukkueet. Kaikki kynnelle kykenevät silloin kannustamaan!


Saman viikonlopun aikana maajoukkue viettää vielä viimeistelyleiriä Tampereella ja myös siellä luvassa on yleisöesiintyminen.

WAU! Ensimmäinen yleisöesiintyminen sujui hyvin.

Team Finland kimaltelee.

Ryhmäkuva Vierumäen leiriltä koreografi Karl Mundtin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti