Tanssimaajoukkue on kotiutunut MM-matkaltaan pronssiset
mitalit kaulassa. Tässä tekstissä palataan vielä vähän taakse ja fiilistellään
Moonan ja Karoliinan mietteitä tanssimaajoukkueen viimeisistä treeneistä
Helsingissä. Sen perään kuvia tanssimaajoukkueen polusta kohti huikeata
kisasuoritusta ja MM-pronssia. HYVÄ SUOMI!
Jes!! Pian on se hetki
jota on odotettu jo pitkään ja jonka eteen jokainen tanssija on antanut
itsestään kaiken. Takana on lukemattomia treenitunteja, leirejä ja koreografian
opettelua. Viimeinen leiri alkoi Helsingissä lehdistötilaisuudessa esiintyen ja
siitä lähdettiin Varalaan leirille. Varalassa vedettiin vielä viimeinen
kokonainen yleisölle. Lisäksi leirillä käytiin läpi kisojen aikataulut ja
valmistauminen sekä fiilisteltiin musiikkia ja tehtiin esiintymisharjoituksia
muun muassa catwalkin muodossa muiden joukkuelaisten kannustaessa.
Sunnuntai-iltana
joukkue kerääntyi Ruoholahden Skillz Gymille tekemään viimeisen kokonaisen
Suomessa ja fiilistelemään tulevaa matkaa. Fiilis treeneissä oli korkealla.
Treenien lopuksi jokainen sai vielä kehulapun, johon joukkuelaiset kirjoittivat
sanoja toisilleen. Treeneistä lähdettiinkin hymyissä suin pakkaamaan vielä
viimeisetkin tavarat matkaa varten.
Täällä sitä nyt
istutaan kentällä malttamattomina, että pääsee näyttämään, mistä nää naiset on
tehty! Let’s go Team Finland!
- Karoliina &
Moona
![]() |
Treenit tanssisalilla Orlandossa
|
![]() |
Viimeistä hiontaa |
Välissä upea, lähes
virheetön kisasuoritus. Suomi-fiilis hallissa oli huikea ja joukkue esiintyi
itsevarmasti. "Olemme erittäin tyytyväisiä kokonaisuuteen, nautimme
lavalla yhdessä ja täysillä", kommentoi tanssimaajoukkueen kapteeni Saara
Salonen suoritusta välittömästi kilpailuesityksen jälkeen. Joukkueen fiilis oli
mahtava ja kaikkensa oli annettu.
Ja sitten se huikea
MM-pronssi juhla!
![]() |
Onnellinen Team Finland! |