lauantai 20. huhtikuuta 2013

Matka alkaa

Tanssimaajoukkueen MM-matka alkaa maanantaina aamulla. Päivät ennen perjantain kilpailuja käytetään Floridassa ahkeraan treenaamiseen. MM-suorituksen hiomista on siis vielä tiedossa. Ennen lähtöä tässä vielä lukijoille fiiliksiä Vierumäen viimeistelyleiriltä maaliskuun lopulta helsinkiläistanssijoiden kirjoittamana.

Tuloksia ja matkafiiliksiä kannattaa seurata facebookista SCL:n sivulta! Go Team Finland!

Vierumäen viimeistelyleiri 29.-31.3.2013

Toiseksi viimeinen leiri ennen kisoja aloitettiin perjantaina päivällisen jälkeen yhteisellä keskusteluhetkellä. Keskustelussa jaettiin omia ajatuksia ja tuntemuksia treenaamisesta ja tulevista kisoista. Esille tuli niin positiivisiä kuin negatiivisiäkin mietteitä, mutta niiden jakamisen ja yhdessä läpikäymisen jälkeen oli loisto fiilis  aloittaa yhteinen treeniviikonloppu.

Tämän leirin tarkoituksena oli hioa ohjelmaa, tehdä viimeiset hienosäädöt ja mikä tärkeintä ensimmäinen yhteinen kokonainen (koksu, kokonaisuus tai täky). Perjantai-iltana aloitettiinkin ohjelman alkupuoliskon hiominen ja lauantaiaamuna jatkettiin ohjelman loppupuolen viilausta. Lauantaina lounaan jälkeen esitettiin ensimmäinen kokonainen, samaan aikaan vierumäellä kouluttautuville cheervalmentajille. Esitys tehtiin kisapuvut päällä, jotka oli myös viimeistelty strasseilla. Heti tuli lisää fiilistä kun sai esiintyä kisapuvuissa.  Ensimmäiseksi yhteiseksi kokonaiseksi ohjelma sujui hyvin ja ainakin yleisö oli esityksestä innoissaan. Vielä löytyi kuitenkin ohjelmasta monta kohtaa,joita haluttiin käydä läpi ja loppu päivä vietettiinkin liikkeitä ja kuvioita hioen.

Lauantai-iltana katsottiin yhdessä videoita ja tehtävänä oli yhdessä miettiä joukkueen vahvuuksia ja kehityskohteita. Kehittämistä löydettiin vielä pirueteissa, liikkeiden ajoituksessa ja tekniikoiden yhtenäisyydessä. Vahvuuksiksi taas listattiin mm. tiukkuus, ohjelman highlightit ja energisyys.  Palkaksi ahkerasta leireilystä pääsiäispupu muisti myös tanssijoita ja iltapalalla herkuteltiinkin kindereillä ja vertailtiin niistä saatuja yllätyksiä.

Sunnuntaiaamuna tehtiin paljon ohjelmapätkiä yhdessä, jotta saattiin yhdessä olosta kaikki hyöty irti. Tekniikkana harjoiteltiin erityisesti fouetteepiruetti –sarjaan ja ne saivat valmentajilta melko ankaran tuomion. Kotiin lähdettiinkin sillä asenteella, että fouetteisiin panostetaan omissa treeneissä nyt extra paljon, jotta sarjaa ei jouduta helpottamaan.

Loppu iltapäivä vietettiin Melinan kanssa oppien uutta urheilijasta psykofyysissosiaalisena kokonaisuutena. Psyykkiinen valmennus antoi uusia keinoja käsitellä kisajännitystä ja jännitys saikin erilaisia nimiä ja muotoja joukkuelaisten kuvauksissa. Valmentajat saivat myös tietoa siitä, minkälaista tsemppausta me tanssijat heiltä toivomme kisapäivänä ja yhdessä käytiin läpi kisoihin liittyviä valmistautumisriittejä. Lopuksi Melina kertoi vielä urheilijan vireystasosta ja yritimmekin erilaisten tehtävien avulla selvittää omaa parasta vireystasoa kisasuoritukseen. Kaiken kaikkiaan luento oli todella mielenkiintoinen ja varmasti kokeenetkin urheilijat saivat paljon uutta tietoa urheilun psyykkisestä puolesta.

Hyvillä mielin lähdettiinkin kotiin jatkamaan harjoittelua omien kehityskohteiden kanssa. Usko ja luotto joukkueeseen ja omaan tekemiseen oli varmasti kasvanut kaikilla viikonlopun aikana.


Sisulla, sielulla ja rakkaudesta lajiin,
Stadin friidut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti