Kun monet muut söivät suklaamunia ja lepäilivät pääsiäisenä,
niin tanssimaajoukkue kokoontui jälleen yhteen viikonloppuleirin merkeissä.
Vuorossa oli tiukkaa MM-koreografian hiontaa ja joukkue pääsi myös ensimmäistä
kertaa tekemään ohjelmaa maajoukkuepuvuissa. Leiristä luvassa piakkoin
tarkempaa blogitekstiä helsinkiläistanssijoiden kirjoittamana.
Tässä hieman esimakuna kuvia sekä toisen maajoukkueen
valmentajan, Ritan mietteitä siitä, minkälainen oikeastaan on hyvä
cheertanssiohjelma.
Minkälainen on hyvä cheertanssiohjelma? Energinen, vauhdikas
ja viimeistelty? Teknisesti haastava mutta vaivattomasti suoritettu?
Kylmiäväreitä aikaansaava? Mielellään kaikkea tätä!
Cheertanssiohjelma koostuu eri tanssityylien yhdistämisestä
vahvaksi kokonaisuudeksi, jossa joukkueen tekninen osaaminen tuodaan taitavasti
esille. Hyvässä ohjelmassa katsojalla riittää ihailtavaa alusta loppuun asti –
korkeita hyppyjä, vaikuttavia piruettisarjoja, hallittuja notkeusliikkeitä,
tiukkoja käsiliikkeitä ja yllättäviä trikkejä. Cheertanssiohjelmassa saa olla
myös tanssinostoja, mutta ne eivät ole pakollisia. Teknisesti taitava joukkue
saa vaativatkin tekniikat näyttämään helpoilta.
Piruettien haastavuutta voi arvioida pyörittyjen kierrosten
mukaan, mutta huomioitavaa on myös se, mistä piruetti alkaa ja mihin se loppuu.
Hypyissä korkeus, puhtaat linjat ja ojennukset ovat pääosassa. Erilaisten
tekniikoiden onnistuneet yhdistelmät ovat vahvan joukkueen merkki.
Käsiliikkeiden voimaa ja pysäytyksiä ovat tehostamassa tanssijoiden käsissä olevat
huiskat (pomit), joilla voidaan tehokkaasti lisätä ohjelman visuaalisuutta.
Cheertanssissa joukkue pyrkii yhdennäköiseen ja
yhdenaikaiseen suoritukseen, jossa jokainen liike on hiottu ja viimeistelty.
Tuomarit arvostelevat myös sitä, miten joukkue käyttää kisa-aluetta erilaisten
kuvioiden ja siirtymien avulla. Kuvioiden on oltava selkeitä ja monipuolisia.
Laji on monipuolinen ja teknisesti haastava. Tanssijoilta
vaaditaan kovaa fyysistä kuntoa, notkeutta, vartalonhallintaa ja voimaa. Osaava
joukkue vakuuttaa yleisön ja tuomarit myös lavakarismallaan ja
esiintymistaidoillaan.
- Rita
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti