torstai 7. maaliskuuta 2013

Koreografian hiontaa helmikuun leirillä

Reilun kuukauden tauon jälkeen tanssimaajoukkueen porukka kokoontui jälleen yhteen Tampereella, Varalan Urheiluopistolla. Tälle leirille mukaan saatiin jenkkivahvistus Leslie Attwood, jonka tarkoituksena oli hioa joulukuussa tehtyä koreografiaa lopullisiin uomiinsa.

Perjantain harjoitukset alkoivat Leslien ohjaamilla alkulämmittelyillä. Lämmittelyt olivat tehokkaat ja saimme uutta näkökulmaa harjoitusten avaamiseen. Hyvin lähti viikonloppu käyntiin - hyvillä hapoilla Perjantai-illan keskityimme ohjelman tekniikkaosioihin, joihin saimme hyviä vinkkejä. Leslie on erityisesti tunnettu erinomaisena tekniikkavalmentajana ja koreografina.

Lauantaiaamu alkoi Varalan maittavalla aamupalalla. Aamupalan sulattelun jälkeen pääsimme kisaohjelman kimppuun. Kävimme ohjelmaa pala palalta läpi ja tarkensimme muun muassa laskuja, asentoja ja liikkumisia sekä teimme pieniä muutoksia, jotta ohjelmasta tulisi paras mahdollinen kokonaisuus. Erityisesti kuvioihin liikkumisten ja kuvioiden muodostamisten kanssa on kova työ, sillä joukkue pääsee treenaamaan niin harvoin yhdessä. Yhdennäköisyyden löytäminen on haastavaa, kun tyttöjä on monesta eri joukkueesta ja kukin treenaa leirien väliset viikot tahollaan. Toisaalta nämä haasteet voidaan kääntää tämän projektin vahvuudeksi, sillä voimme oppia paljon toistemme työskentelytavoista ja liikekielestä.

Lauantain aikana saimme lähes koko ohjelman hiottua ja tehtyä tarvittavat muutokset. Lisäksi kuvasimme ohjelman pätkiä videolle, jotta voimme hyödyntää niitä omassa treenaamisessa ja oppimisessa. Vauhdikas treenipäivä huipentui joukkueen yhteiseen saunailtaan. Tällä kertaa pääsimme nauttimaan Varalan upeista maisemista rantasaunalla. Palautumista edistettiin suomalaisella traditiolla – avantouinnilla, johon Lesliekin uskaltautui muiden kiljahteluista huolimatta. Illan päätteeksi saimme äänestää joukkueellemme kapteenin. Kuka valittiin, se jää nähtäväksi…

Viimeinen treenipäivä aloitettiin loppuohjelman hiomisella. Teimme ohjelmaa läpi osissa ja parityöskentelynä, jolloin saimme toisiltamme arvokasta palautetta tekemisestämme.  Itse kukin sai huomata, että tekemistä ennen kisamatolle astumista riittää niin ohjelman liikkeiden kuin kunnon kanssa. Jotta kisasuoritus saadaan hiottua huippuunsa, on jokaisen tehtävä paljon töitä viimeisten leirien välillä. Sovimme hyviä pelisääntöjä treenaamisen suhteen; jokaisen tulee treenata maajoukkuekoreografiaa tietty tuntimäärä viikossa ja kuvata säännöllisesti ohjelmavideoita muiden joukkuelaisten nähtäville.

Innolla odotamme seuraavaa leiriä, vaikka yhteisen treeniajan vähyys kauhistuttaakin. On se yhdessä tekeminen vaan parasta!

Reeniterkuin,

Tampereen tytöt: Anniina, Jutta, Juulia, Kaisa ja Katariina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti