Vuoden 2015 tanssimaajoukkueen päävalmentajaksi on valittu
tamperelainen Saara Salonen. Salonen on harrastanut ja valmentanut cheertanssia
Dream Team Dancersissa yhteensä kuuden vuoden ajan.
![]() |
Saara Salonen |
Lisäksi hän on vuosina 2013 ja 2014 kuulunut liiton
tanssimaajoukkueeseen urheilijana ja toiminut molempina vuosina joukkueen
kapteenina. Siviiliammatiltaan Salonen on fysioterapeutti.
Saara Salosen lisäksi tanssimaajoukkueen mentoroivana
apuvalmentajana jatkaa jo kahtena edellisenä vuonna maajoukkueen
valmentajistoon kuulunut helsinkiläinen Rita Saares. Menestyksekkään maajoukkuevalmennuksen
lisäksi Saares on ollut seuratasolla mukana sekä tanssijana että valmentajana
Funky Dance Teamissa vuosina 2005–2013. Ammatiltaan Saares on
lastentarhanopettaja.
![]() |
Rita Saares |
Urheilijahaku tanssimaajoukkueeseen on auki vielä muutaman
päivän ja tanssijoiden valintatilaisuus järjestetään 10.8. Tampereella.
Tanssimaajoukkue kootaan nyt jo kolmatta vuotta peräkkäin. Suomalaisten
valmentajien lisäksi projektiin palkataan edellisvuosien tapaan kansainvälinen
huippukoreografi. MM-kilpailut järjestetään huhtikuussa Orlandossa, Floridassa.
Tänä keväänä maajoukkue saavutti MM-kilpailuissa upeasti pronssia.