Kaikki vuoden 2013 tanssimaajoukkueen jäsenet esiteltiin blogissa kevään aikana. Tässä koottuna joukkueen jäsenten esittelyt.
Cheertanssitausta:
Aloitin Cheertanssin 12-vuotiaana Funky Teamissa. Olen harrastanut lajia noin 9 vuotta ja olen tanssinut sekä Funky Dance Juniorseissa että Funky Dance Teamissa. Olen myös harrastanut lajia USA:ssa joukkueessa Jersey Girls All Star Dance Teamissa.
Miksi cheertanssi:
Cheertanssi on huikean vauhdikas ja näyttävä laji. Hienointa on kilpailut ja esiintymiset kun saa näyttää suurelle yleisölle omat ja joukkueen parhaat taidot!
Paras hetkesi lajin parissa:
Paras hetkeni lajin parissa on ehdottomasti vuoden 2012 SM-kilpailut kun joukkueeni Funky Dance Team voitti suomenmestaruuden!
Miltä maajoukkueessa treenaminen on tuntunut?
Maajoukkueessa treenaminen on ihan huikeaa kun on hyvät valmentajat ja todella taitavat joukkuetoverit. Ammattilais koreografin kanssa työskenteleminen on ollut todella huikeaa. Maajoukkueen vahvuus on se että siellä kaikki tanssijat ovat teknisesti vahvoja ja kaikilla on hyvä motivaatio treenaamiseen!
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Oma tavoitteeni maajoukkueessa on kehittyä paremmaksi tanssijaksi ja antaa kaikkeni sekä treeneissä että kisoissa.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille:
Älkää ikinä luovuttako ja muistakaa pitää hauskaa! :)
Cheertanssitausta:
Aloitin lajin Dream Team Dancers-joukkueessa kesällä 2009. Harrastusvuosia lajin parissa on nyt siis kertynyt 4.
Miksi cheertanssia:
Lopetettuani joukkuevoimistelun, halusin haasteellisen harrastuksen, jonka parissa pystyisin vielä kehittymään urheilijana. Laji oli loistava valinta, joka toi täysin uusia haasteita ja mielenkiintoa elämään. Pidän lajista sen jämäkkyyden ja asenteen vuoksi. On hieno oppia jatkuvasti uusia asioita.
Paras hetkesi lajin parissa:
Ehdottomasti vuoden 2010 MM-kilpailuissa saavutettu pronssinen mitali! Tämän lisäksi EM-kulta vuonna 2011 sekä kaksi Suomen Mestaruutta.
Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut:
Aluksi maajoukkueprojekti tuntui todella haastavalta, mutta projektin edetessä joukkueessa vallitsi läheinen tunnelma, töitä tehdään yhteisen unelman eteen. Suuri ilo oli nähdä näitä tanssijoita leiriviikonloppuina! Maajoukkueen vahvuutena tanssijoiden kokemus sekä erilaiset näkökulmat asioihin treenaamisesta tanssitekniikkaan.
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Huhtikuun MM-kilpailuissa olla niin vahva tanssija kuin mitä pystyn. Kisojen jälkeen en halua ajatusta, olisinko voinut antaa itsestäni vielä jotain. Kaikki annetaan nyt!
Terveiset suomalaisille cheerleadereille:
Aina kannattaa kokeilla ja kokea! Hetket lajin parissa on niitä, mitä muistellaan vanhana :)
Cheertanssitausta:
Aloitin 11-vuotiaana HAC:n minitanssijoukkueessa, siirryin sieltä juniorijoukkueeseen ja nyt treenaan viidettä vuotta naisten joukkueessa, HAC Elegantsissa.
Miksi cheertanssi:
Cheertanssi on monipuolista, teknistä ja vauhdikasta!
Paras hetkesi lajin parissa:
Paras tunne oli varmaan valmennettavieni ensimmäinen, kauan toivottu SM-hopea vuonna 2011. Lisäksi kaikki onnistuneet treenit ja kisasuoritukset.
Miltä maajoukkueessa treenaminen on tuntunut?
Maajoukkueessa treenatessa on kyllä joutunut oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Haastavaa on ollut oppia vaikeampaa tanssitekniikkaa, mutta on hienoa nähdä kehitys maajoukkueprojektin alusta tähän päivään. Joukkueen vahvuus on varmasti tekninen taito ja tiukka pom-tekniikkapainotteinen koreografia!
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Parantaa teknistä osaamista ja lihaskuntoa sekä tehdä mahdollisimman onnistunut kisasuoritus MM-lavalla.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille:
Uskaltakaa kokeilla uutta ja olla avoimia treenatessa!
Cheertanssitausta:
Aloitin 12-vuotiaana Funky Teamissa ja olen harrastanut nyt 5 vuotta joista kolme vuotta Funky Dance Juniorseissa ja kaksi vuotta Funky Dance Teamissa.
Miksi cheertanssi?
Cheertanssi on tosi vauhdikas ja näyttävä laji ja parasta on kisaaminen jolloin saa näyttää isolle yleisölle omia ja joukkueen taitoja!
Paras hetkesi lajin parissa:
Niitä on tosi monta, mutta paras oli ehkä ensimmäiset SM-kisat junnuissa 2009 ja sennuissa 2012 joista molemmista tuli täydellinen suoritus ja kultaa!
Miltä maajoukkueessa treenaminen on tuntunut?
Treenaaminen on ollut kivaa ja kaikki treenaa tosi määrätietoisesti ja täysillä! Kivointa oli kun tehtiin koreografiaa! Joukkueen vahvuudet on varmaan hienot hypyt ja halu kokeilla kaikkea uutta!
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Kehittyä paljon ja tehdä mahdollisimman täydellinen suoritus kisoissa!
Terveiset suomalaisille cheerleadereille:
Tehkää parhaanne ja pitäkää hauskaa!! :)
Cheertanssitausta:
Cheertanssin aloitin v. 2005 Funky Dance Teamissa. Olen tanssinut myös v.2008-2009 cheerdance joukkueessa University of New South Wales (UNSW) Sydneyssä Australiassa.
Miksi cheertanssi?
Lajissa hienointa on energisyys ja urheilullisuus.
Paras hetkesi lajin parissa:
Paras hetkeni oli ensimmäinen SM-kulta v. 2012 kovan ja pitkään jatkuneen harjoittelun tuloksena.
Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut?
Parhaita hetkiä maajoukkueessa on ollut koreografian teko vierailevan koreografin kanssa. Maajoukkueen vahvuuksia ovat hyvä treenimotivaatio ja tekniset taidot.
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Oma tavoitteeni maajoukkueessa on tehdä puhdas ja vahva kisasuoritus ja joukkueen kanssa yltää parhaaseen mahdolliseen sijoitukseen mm-kisoissa.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille:
Treenatkaa ahkerasti ja pitäkää asenne positiivisena!
Nimi: Kaisa Karvinen
Ikä: 26
Ikä: 26
Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin Funky Dance Teamissa 18-vuotiaana ja siirryin Dream Teamiin 22-vuotiaana, kun muutin Tampereelle opiskelemaan.
Miksi cheertanssi:
Cheertanssissa hienoa on energisyys. Tärkeää mulle on myös joukkueen tyttöjen ystävyys ja kaikki se mitä joukkueen kanssa yhdessä voi oppia ja kokea.
Paras hetkesi lajin parissa:
Mieleen on jäänyt ainakin kansainväliset menestyksen hetket: MM-mitalit ja EM-voitto (erityiskiitos huikealle yleisölle!).
Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut?
Maajoukkueessa treenaaminen on ollut aika erilaista kuin omassa joukkueessa treenaaminen, vaikka valmentajat ja iso osa tytöistä olikin tuttuja ennestään. Kaikenlaista alkukankeutta on ollut käytännön järjestelyissä ja erilaisia treenitottumuksia eri seuroista tulleiden tyttöjen välillä, mutta koko ajan sujuu paremmin ja paremmin. On hienoa saada treenata uudessa porukassa ja oppia sitä kautta uusia juttuja. Todella iso osa työstä tehdään tietysti leirien ulkopuolella omilla treenisaleilla ja tässä onkin huima henkilökohtainen vastuu kaikilla tytöillä itsellään.
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Tavoitteenani on kehittyä tanssijana ja saada projektista mahdollisimman paljon irti. Kisoissa on tavoitteena suorittaa oma paras suoritus, josta voi olla ylpeä.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille:
Kaikille paljon tsemppiä treenaamiseen, tulosta tulee vaan kovalla työllä!
Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin elokuussa 2011 Funky Dance Teamissa Taustalla minulla on 10 vuoden joukkuevoimistelu-ura.
Miksi cheertanssi:
Laji on vauhdikasta, sporttista, monipuolista ja näyttävää.
Paras hetkesi lajin parissa:
EM-kulta 2012
Miltä maajoukkueessa treenaminen on tuntunut?
Parasta on ollut päästä opettelemaan MM-koreografia ja harjoittelemaan ja työstämään sitä yhdessä joukkueen kanssa. Maajoukkueessa on motivoituneita ja ahkeria urheilijoita ja kaikki tekevät töitä kohti yhteistä tavoitetta.
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Pystyä ahkeroimaan seuraavat kaksi kuukautta täysillä kohti MM-kisoja, jotta siellä voi tehdä sellaisen suorituksen, johon voi olla tyytyväinen.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille:
Ahkeruus palkitaan!
Nimi: Katariina Karvonen
Ikä: 25 vuotta
Ikä: 25 vuotta
Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin vuonna 2009 Dream Team Dancers -joukkueessa.
Miksi cheertanssi:
Mielestäni lajissa on hienointa vauhdikkuus ja monipuolinen tanssitekniikka.
Paras hetkesi lajin parissa:
Vuoden 2011 SM-kullan voittaminen oli erityisen hieno hetki.
Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut?
Parhaimpia hetkiä tähän mennessä on ollut uuden koreografian ja uusien tekniikoiden harjoitteleminen. Maajoukkueen vahvuutena on hyvä motivaatio.
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Kehittyminen tanssijana sekä onnistunut suoritus MM-kilpailuissa.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille:
Tsemppiä treenaamiseen!
Cheertanssitausta:
Olen harrastanut cheertanssia n. 1,5 vuotta Dream Team Dancers joukkueessa. Kilpailin ensimmäistä kertaa viime keväänä cheertanssijana, mutta minulla on pitkä kilpa-urheilutausta mm. kilpa-aerobicin parista.
Miksi cheertanssi, mikä lajissa on mielestäsi hienointa:
Cheertanssi on upea, näyttävä ja monipuolinen laji. Kiinnostuin cheertanssista heti nähtyäni ensimmäisen videon kisoista. Pidän siitä, että cheertanssissa pitää olla hyvä monessa eri osa-alueessa: niin hypyt, notkeusliikkeet, piruetit kuin erilaiset tanssityylit pitää olla hallussa. Tietysti myös esiintyminen ja tiimityö on lajin parasta antia.
Paras hetkesi lajin parissa:
Parhaita hetkiä on paljon. Kisamatkat ja treenaaminen oman seurajoukkueen kanssa sekä maajoukkueleirit ovat olleet mahtavia.
Miltä maajoukkueessa treenaminen on tuntunut?
Maajoukkueleirit ovat olleet onnistuneita ja koreografia on todella näyttävä ja erilainen mihin Suomessa on totuttu. On ollut hienoa huomata, miten hyvä porukka on kasassa. Joukkuehenki on todella hyvä ja treeneissä saakin aina palautetta ja apua valmentajien lisäksi myös muilta tanssijoilta. Joukkueessa on todella hyviä tanssijoita ja on ollut hienoa treenata ja kehittyä itse tanssijana tässä todella taitavassa porukassa.
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Tavoitteenani on kehittyä kevään aikana tanssijana, olla huippukunnossa ja muistaa myös nauttia tästä mahdollisuudesta.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille:
Treenatkaa täysillä ja kovaa, mutta muistakaa nauttia niin treeneistä kuin kisoistakin!
Nimi: Jasmiina Vittaniemi
Ikä: 16
Ikä: 16
Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin Northern Lightsin junioritanssissa vuonna 2009, olin silloin 12-vuotias. Siirryin naisten joukkueeseen vuosi sitten.
Miksi cheertanssi?
Olen kokeillut monia tanssilajeja, mutta mikään ei tuntunut oikealta. Halusin jotain nopeaa, vaativaa ja jotain missä pääsisin kilpailemaan ja antamaan oikeesti parhaani. Cheertanssissa on nämä kaikki. Lajissa hienointa on se tunne kun astuu kilpailualueelle ja tekee onnistuneen ohjelman.
Paras hetkesi lajin parissa:
EM-kulta 2012 junioritanssissa.
Miltä maajoukkueessa treenaminen on tuntunut?
Maajoukkeessa treenaaminen on ollut tosi mukavaa. Parhaita hetkiä on ollut tähän porukkaan tutustuminen, kaikki yhteiset leirit ja koreografian harjoittelu. Maajoukkueen vahvuuksia on se, että joukkueessa on paljon taitavia tanssijoita Suomen kärkijoukkueista ja voimme yhdistää omien seurojemme ja joukkueidemme, sekä henkilökohtaisen osaamisemme.
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Tavoitteeni maajoukkueessa on kehittyä, saada itsestäni irti niin paljon kuin pystyn ja tehdä sitten parhaani MM-matolla.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille:
Uskokaa itseenne ja kykyihinne! :)
Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin 17-vuotiaana Funky Dance Teamissa, jossa tanssin kaksi vuotta. Parin vuoden tauon jälkeen jatkoin cheertanssia Dream Team Dancerseissa. DTD:ssä olen tanssinut vuodesta 2009.
Miksi cheertanssi?
Hienointa lajissa on vauhdikkuus, monipuolisuus ja visuaalisuus.
Paras hetkesi lajin parissa:
Vuoden 2010 maailmanmestaruuskilpailut Orlandossa, jonne selvittiin sattumien kautta tuhkapilvestä huolimatta. MM-pronssi vielä kruunasi reissun!
Miltä maajoukkueessa treenaminen on tuntunut?
Parasta on ollut uuden ja erilaisen koreografian teko jenkkikoreografin kanssa. Joukkueen vahvuuksia ovat hyvä treenimotivaatio ja monipuolinen tekninen osaaminen.
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Tavoitteenani on selviytyä ohjelman uusista "tempuista" kunnialla ja tehdä hyvä suoritus kisoissa loistavalla fiiliksellä!:)
Terveiset suomalaisille cheerleadereille:
Tsemppiä treenaamiseen!
Nimi: Sanna Takalahti
Ikä: 28 vuotta
Ikä: 28 vuotta
Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin vuonna 1999, jolloin olin 15 vuotta. Nyt harrastusvuosia on ehtinyt kertyä 13. Kotiseurani on Oulussa Northern Lights Cheerleaders!
Miksi cheertanssi, mikä lajissa on mielestäsi hienointa?
Energisyys ja monipuolisuus! Myös lajin näyttävyys on tärkeää. Asut, hiukset sekä meikit mietitään tarkasti ja koreografiat ovat vauhdikkaita ja katsojaystävällisiä.
Paras hetkesi lajin parissa:
Vuosien aikana on kertynyt paljon ikimuistoisia hetkiä niin harjoituksissa kuin kisamatkoillakin, joista yhtä ylitse muiden on vaikea valita. Tanssimaajoukkuepaikan saavuttaminen on kuitenkin itselleni merkittävä ja mieleenpainuva saavutus.
Miltä maajoukkueessa treenaminen on tuntunut?
Maajoukkueessa treenaaminen on ollut kaikinpuolin antoisaa! Uusilta joukkuekavereilta ja valmentajilta saa uusia neuvoja sekä vinkkejä tekemiseen ja näin taitavien tyttöjen kanssa saa itsestäänkin irti vielä enemmän. Toki oman haasteensa ja paineen tähän projektiin tuo vastuu itsenäisestä treenaamisesta, sillä varsinaista yhteistä treeniaikaa kertyy melko vähän ennen kisapäivää. Joukkueen vahvuudet ovat kuitenkin periksiantamaton asenne, halu menestyä sekä tekninen osaaminen, joten harjoittelun puutteesta tuskin tarvitsee huolehtia. Tähän mennessä mahtavin hetki MM-harjoittelussa on ollut kisakoreografian opetteleminen ja tieto siitä, että olen mukana kisakokoonpanossa.
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Kisapaikan saavutettuani suurin tavoitteeni on tehdä upea kisasuoritus sitten kun sen aika on! Sitä ennen tavoitteena on kehittyä esiintyjänä, mutta myös teknisillä osa-alueilla etenkin suoritusten puhtaudessa ja suoritusvarmuudessa.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille:
Mukavaa kevään odotusta kaikille! Treenailkaahan ahkerasti :)
Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin Funky Teamissa 16-vuotiaana naisten harrastejoukkueessa. Naisten edustusjoukkueeseen, Funky Dance Teamiin, karsin syksyllä 2007.
Miksi cheertanssi, mikä lajissa on mielestäsi hienointa:
Harrastin aiemmin jazz- ja diskotanssia. Cheertanssissa minua kiehtoi lajin urheilullisuus ja joukkueen yhdessä tekeminen. Ne ovat asioita, joita edelleen arvostan. Laji on lisäksi monipuolinen ja siksi myös treenaamisessa pysyy mielenkiinto yllä.
Paras hetkesi lajin parissa:
2012 SM-kulta
Miltä maajoukkueessa treenaminen on tuntunut?
Tähän mennessä jännittävintä maajoukkue treenaamisessa on ollut koreografian rakentaminen. Lisäksi olen saanut paljon virikkeitä tekniikoiden treenaamiseen. Joukkueemme vahvuutena voisi pitää tekniikoista erityisesti hyppyjä ja yleisesti tekemisen tarkkuutta. Vahvuus on myös joukkueen jäsenet, jotka ovat taidoiltaan monipuolisia ja suhtautuvat treenaamiseen intohimoisesti.
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Oma kehittyminen ja vahva suoritus upean joukkueen kanssa mm-kentällä huhtikkuussa.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille:
Mahtavaa treenikevättä kaikille!
Nimi: Saara Salonen
Ikä: 26
Ikä: 26
Aloitin cheertanssin 2008 syksyllä 21-vuotiaana ja joukkueena toimi Dream Team Dancers. Lajin parissa olen siis tanssinut ja pyörinyt nyt noin 4,5 vuotta.
Miksi cheertanssi?
Cheertanssi tuntui todella hyvältä jatkolta aikasempiin lajeihin nähden. Pohja lajille oli olemassa, mutta haastetta tuli taas paljon lisää! Parasta lajissa on sen monipuolisuus ja ehdottomasti esiintyminen. Lisäksi mahdollisuus kehittyä ja oppia uutta sekä erilaiset koreografiat ja niiden tekeminen ja ilmaiseminen :)
Paras hetkesi lajin parissa:
Hetkiä on monia! Nautin treenaamisesta hyvässä porukassa :) Ehdottomia kohokohtia ovat MM-pronssimitalit sekä kisamatkat ja kaikki kommellukset mitä matkoilla tapahtuu! Yksi paras ja mieleenpainuvin hetki oli kun pääsimme tuhkapilvestä huolimatta lähtemään edustamaan Suomea MM-kisoihin vuonna 2010.
Miltä maajoukkueessa treenaaminen on tuntunut?
Maajoukkueessa treenaaminen on tuonut taas paljon uusia haasteita :) Nyt pitää hioo yhteen monesta eri seurasta tulleet tytöt parhaaksi mahdolliseksi kokonaisuudeksi! Yksi jännittävin ja myös paras hetki on ollut joulukuun maajoukkueleirillä, kun saimme tutustua meidän tulevaan MM-kisakoreografiaan ja musiikkiin! Itse nautin tästä tilaisuudesta kovasti, koska oli hienoa päästä tutustumaan jenkkien liikekieleen ja tapaan tehdä koreografiaa. Maajoukkueen vahvuutena ja pohjana toimii juurikin tuo monipuolinen ja visuaalinen koreografia. Meidän tulee toteuttaa se näyttävästi ja hyvällä asenteella :) Vahvuutena treenamisessa on juuri se, että eri seuroista tulleet tanssijat ja valmentajat huomioivat eri asioita ja näin osaavat auttaa toisia tanssitekniikkaan tai pom-tekniikkaan liittyvissä asioissa. Näin kaikki oppivat uutta ja Suomen cheertanssin taso varmasti vain nousee nousemistaan :)
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Harjoitella hyvin ja monipuolisesti. Olla parhaassa mahdollisessa kunnossa MM-kisoissa ja nauttia täysillä sarjan tekemisestä kisa-areenalla.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille:
Treenatkaa kovaa, koittakaa hypätä aina vaan korkeemmalle ja tehkää sitä täydellä sydämellä :D
Cheertanssitausta:
Aloitin cheertanssin seitsemän vuotta sitten Funky Dance Teamissa ja tanssin samassa joukkueessa edelleen.
Miksi cheertanssi?
Lajissa on hienointa sen monipuolisuus ja haastavuus. Cheertanssissa yhdistyvät hienosti siinä tarvittavat fyysiset ominaisuudet sekä esiintymiskyky.
Paras hetkesi lajin parissa:
Hienoimpia hetkiä ovat joukkueen kanssa yhdessä koetut onnistumiset. SM- ja EM-kulta ovat jääneet saavutuksina mieleen, sillä ne kruunasivat hyvin sujuneen kauden.
Miltä maajoukkueessa treenaminen on tuntunut?
Joukkue on ollut motivoitunut ja nyt kun koreografia on kasassa, alkaa kisakin tuntua todelliselta. Kevät menee nopeasti, joten jäljellä olevilla leireillä sekä niiden välissä jokainen tulee tekemään vielä kovasti töitä, jotta tulos kisakentällä olisi mahdollisimman onnistunut.
Omat tavoitteesi maajoukkueessa:
Odotan projektista ainutlaatuista kokemusta. Toimiminen yli seurarajojen sekä työskentely kansainvälisen huipun kanssa antavat uudenlaisia aineksia kehittyä tanssijana ja haastaa itsensä.
Terveiset suomalaisille cheerleadereille:
Treenatkaa ahkerasti!